Pudotus arkeen

Muutama aamu tässä on jo ehditty treenaamaan päiväkotiin-töihin-yo:lle-kotiin -ympyrän ravaamista mutta tänään se sitten iski lopullisesti: arki.

Aamupuurot, tarhaitkut, hikifillarointi yo:lle ja takaisin, lapsi päikystä, kotiin syömään, halit ja pusut, kamat kassiin, lapsi kainaloon, ratikkaan, lapsi isälleen, metroon, junaan, töihin, junaan, kotiin, phuuuoooh.

Elo, jossa matka äidistä opiskelijaksi ja opiskelijasta opettajaksi sekä siitä takaisin äidiksi ja sitten vaimoksi ja sielunkumppaniksi on vain vartin fillaroinnin/muutaman kymmenen minuutin ratikkamatkan/kävelynmatkan/junamatkan/kymmenen sentin päässä toisistaan. 

Tai itseasiassa muutaman kymmenen, sillä välissämme on nyt kulhollinen vesimeloonia, miekkonen katselee telkkua ja minä lueskelen koneelta tätä ja hekottelen. Alan ehdottomasti soveltaa CTFD-metodia lapsenkasvatuksessa.

                                                                 *                   *                  *

Olisi hauskaa tehdä sellainen ”päiväni kuvina”-postaus, mutta koska olen suorastaan velhomaisesti hukannut Leican akun laturin, huonomalla pikkukameralla en halua kuvata enkä kurjalla puhelimen kameralla ainakaan enkä minijärkkäriä jaksa raahata mukanani, täytyy sitä vaan odottaa siihen, että laturi löytyy. Tajusin juuri, miten monta toimivaa kameraa tästä huushollista löytyy, eikä mulle kelpaa kuin se yksi. Määrästä syytän harrastavaa miestäni, yksitotisuudestani huonoa tekniikan hallintaani.