Puolukanpunaista ja salmiakinharmaata

Ukkeli ja tylleröinen lähtivät käymään ukkelin kotiseuduilla, itse jäin kotihengettäreksi ja ehkäpä jopa kaaoksentaltuttajaksi, jahka saan nyt ensin tässä, krhm, koottua rivini. Tässä taitaa mennä oma joulurauhani.

Tässä hiljaisella viikolla on sattunut vaikka mitä. Yleensähän blogihiljaisuus tarkoittaa sitä, että kirjoittajalla on oikeaa elämää, eikä hän jouda roikkumaan virtuaalitodellisuudessa. No melkein niin on käynyt nytkin. 

Palautukset, niin omat kuin toistekin, on nyt hoideltu, kortit lähetetty, joululahjat (suurin piirtein) ostettu (kääk, ei vieläkään ommeltu!) ja joulunameja askarreltu.

Kun kahdeksan vuotta takaperin pesiydyin Helsinkiin, tutustuin mieheni entisen koulukaverin nykyiseen avokkiin (tuliko tarpeeksi monimutkaisesti ilmaistua?) ja huomasimme, että paitsi että meillä juttu luistaa, niin jaamme innostuksen kaikeinlaisten herkkujen valmistamista ja etenkin syömistä kohtaan. Ja niin me kehitimme perinteen, jossa joulukarkkeja touhotetaan yhdessä. 

Menyymme on aikaisempina vuosina koostunut tryffeleiden vatkaamisesta ja puolukkatoffeen keittelystä. Tänä vuonna mukaan pääsivät myös vaahtokarkit, vaikka ystäväni vege onkin. Koitin kovasti löytää liivatteen korvaajaa vaahtiksiin, mutta valitettavasti tähän sopivaa sellaista toimivaa ei ilmeisesti ole saatavilla. Mutta ah, mitä herkkua siitä vatkautuikaan!

Naminaminami… Puolukalla maustettua vaahtista.

Vaahtokarkkien pohjareseptinä käytimme Valion (klik, ja näet originaalin) sivuilta löytyvää reseptiä, mutta tunnettuina ja pelottomina keittiösäveltäjinä muuttelimme reseptiä vähän mielestämme paremmaksi. Kun alkuperäisen ainesosat ovat:

2 dl vettä

1 kpl vaniljatanko

5 dl sokeria

1 dl vaaleaa siirappia

1 ripaus suolaa

2 kplvalkuaista

7 kpl liivatelehteä

 

päätimme me heti kärkeen, että  jotain makuahan näihin on saatava, joten päätimme pistää aineet puoliksi ja tehdä kahta massaa. Olin ostanut vallan mainioita salmiakkivaahtiksia TOKYO:n joulumyyjäisistä, joten toiseen vaahtismassaan tuli noin ½ dl turkinpipurirouhetta. Tämä määrä kannattaa muuten vähentää alkuperäisestä sokerin määrästä…

Toiseen puolikkaaseen tujautimme pari ruokalusikallista puolukkajauhetta ja vähän vaniljasokeria. Vaniljatangon jätimme kokonaan pois.

Kun ohjeessa sanotaan: 

Voitele vuoka valmiiksi öljyllä ja sokeroi tomusokerilla.

Sekoita kattilaan sokeri, siirappi, halkaistu vaniljatanko, 1 dl vettä ja suola. 

Keitä n. 12 minuuttia. Ota pois liedeltä ja poista vaniljatanko.

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä muutama minuutti.

Kaada kuuma sokeriliemi liivateliemen päälle. Sekoita niin että liivate sulaa seokseen.

Vatkaa seosta käsivatkaimella n. 10 minuuttia kunnes seos on kuohkeaa.

Valmista valkuaisvaahto vatkaamalla valkuaisia sähkövatkaimella.

Yhdistä vaahdot nostelemalla niin että ne sekoittuvat.

Kaada seos vuokaan ja tomusokeroi pinta. Anna hyytyä seuraavaan päivään.

Kaada levy tomusokeroidulle alustalle ja leikkaa paloiksi. Pyörittele palat tomusokerissa.

jouduimme me maustamisen takia tekemään kaiken ikäänkuin kahtena. Liivatteet kannattaa puolittaa ensin ja liottaa sitten kahdessa astiassa, kahden ihmisen kannattaa olla keittelemässä ja vatkaamassa massoja jne. Mausteet kun lisätään keittovaiheessa. Eikä liivatteiden päälle tarvitse kaataa mitään, vaan liotetut liivatteet voi lisätä sinne kattilaan. Ainoastaan kananmunavaahdon vatkasimme kokonaan ja puolitimme massoihin ihan loppuvaiheessa. 

Parista muusta reseptistä vakoilin, että tomusokerin lisäksi vaahtisten päällystämiseen käytettiin perunajauhoja. Koska tämä on tahmaisinta hommaa ikinä, pyörittelimme vaahtikset vielä seoksessa, jotta oli n. puolet tomusokeria ja puolet perunajauhoja. Ja siihen vuokaan, mihin nämä hyydytetään, kannattaa laittaa reilusti öljyä ja vielä enemmän tomusokeria kuin ikinä luulisi olevan tarpeellista. 

Massa on vatkattu valmiiksi, kun se alkaa kiivetä pitkin vatkuttimien vartta ylös. Se on ehdoton aika lopettaa, tai sitten tulee jännät paikat kun karkkimassa alkaa elää omaa elämäänsä. Mutta siihen asti pitää vatkata iloisesti. 

Vaahtiksien tekeminen ei ole ollenkaan vaikeaa, ja tämä todisti, ettei siinä tarvita mitään lämpömittareita eikä muitakaan michelintähtivehkeitä. Totesimme yhdessä tuumin, että näiden tekeminen oli hauskaa siinäkin mielessä, ettei pitkään aikaan ole tullut kokeiltua mitään näin uutta ja jännittävää. Vanhaksi kun elää niin sitä joko kalkkeutuu vanhoihin resepteihin tai sitten on jo tehnyt niin monenlaista, että mikään ei tunnu enää uudelta.

Nämä olivat herkullisia. Liian herkullisia. Ja näistä tulee uusi perinne.