Purema ei hellitä

Ompelukärpänen ei anna rauhaa. Ostin aikaisemmin syksyllä villa-viskoosisekoitetta, jota ei oltu hinnalla pilattu, jotta saisin siitä tehtyä koekappaleen, jotain, mitä kehitellä edelleen ja jonka onnistuminen ei olisi niin nokonuukaa. 

Sitä hetkeä ei varmaan ikinä tulekaan, että tekisin kaiken niinkuin ompeluohje sanoo. Eikä varmaan sitäkään, että hihat olisivat samasta kaavasta kuin miehusta. Tai että ylipäänsä valmiista kaavoista jotain saisin aikaiseksi. Joten luovuus oli taas valttia kun tätä kasailin.

Yllättävän siisti ja hyvin istuva venepääntie.

Ja sitten tämän päivän kurjuusongelmaan. Ei valoa. Ei tarkkoja valokuvia, koska ei halua käyttää salamaa. joten tuhat ja sata filtteriä päällekäin, jotta väri näyttäisi edes lähes siltä, mitä se on, sellainen ruskeanharmahtavanmarjapuuro. Ihana. Ei niin ruskea kuin kuvissa.

 

Pussihelma hauska helma. Sekin ihan vaan helpoimman periaatteella tempaistu, kun ilta alkoi oppua ja luomet painaa.

Hahaa, näppärä anonyymiblogisti lainaa lapsensa kissanaamiota ja nappaa itsestään tunnelmakuvan vessan oven edestä. Mutta siitä nyt näkee, että kaapu on aika hyvä.

Ainakin se mahtuu.

Itse tehdyissä, vaatteissa oikeastaan missä tahansa itse tehdyssä vaivaa itseäni välillä se hiukan liian itse tehdyn ulkonäkö. Virheiden ja pikkumokien ei missään nimessä pidä antaa himmailla intoa, mutta usein valmiit ohjeet ovat jo sellaisia, että niihin on pieni epäonnistuminen pakattu mukaan. Siksi siis mielestäni on parempi joko piirtää kokonaan itse tai modata valmista kaavaa kuin orjallisesti seurata jonkun toisen suunnitteleman vaatteen kasaamisohjetta. Yksinkertainen on kaunista, mutta sitä ei ole välttämättä helppo toteuttaa. 

Tässäkin on vielä kehitysvaraa, enkä tiedä tarvitseeko ihminen kovin montaa pussihelmaa. Mutta tästä on mielestäni hyvä jatkaa. Ja tuolla ne saumuri ja ompelukone edelleen kutsuvat.