Valivali tai sitten ei
Miten tässä aina käy näin? Ennen joulua/kesälomaa sitä ikäänkuin hyytyy kalkkiviivoille. Siis juuri silloin pitäisi eniten tsempata, tehdä viimeiset kouluhommat ja hoidella työt sellaiseen lomakuntoon ja kotikin näyttää olevan kuin pommin jäljiltä. Luulisi sitä tässä jo vuosien varrella oppineen, mutta ei.
Ja lopulta kuitenkin kaikki lutviutuu parhain päin.
Joskun kauan kauan sitten olin kaikki joulut kuumeessa, koska stressasin koulun ja kokeiden yms. takia niin paljon. Taidan olla luonteeltani vähän sellainen turhanmurehtia, koska kadehdin aina vähän heitä, jotka voivat sivuuttaa mielestäni kuohuttavia tms. asioita vain olankohautuksella ja keskittyä rauhassa omaan elämäänsä.
Koska pyrin säilyttämään jonkinlaiseen avoimuuden uusia asioita ja etenkin oman itsensä kehittämistä kohtaan, olen vähän valikoiden poiminut erilaisia tiukista tilanteista selviämiseen tarkoitettuja neuvoja, ja yritän parhaani mukaan soveltaa niitä käytäntöön.
Etenkin työ- ja opiskelukuvioissa olen havainnut tehokkaaksi seuraavan menetelmän: Kun päässä alkaa tuntua siltä, että deadlinet paukkuu ja kaikki on levällään, jaan mielessä pyörivät asiat kolmeen konkreettiseen listaan: hetitehtäviin, huomenna tehtäviin ja ei-tehtäviin. Koska ainakin itselläni pätee se, että jos jokin asia ei ole tehtävissä viimeistään huomenna, se tuskin tulee tehtyä koskaan. Eli tarinan opetus itselleni on ollut että hommia ei ikinä pitäisi lykätä.
Siinä samalla kun koulu- ja työhommat kasautuu, on myös pinnalla tapana kiristyä, ja mahdollisesti siihen päälle iskee vielä hirveä flunssa. Flunssan ratkon särkylääkkeillä ja yritän olla niinkuin en olisikaan. Sen sijaan olen ollut yllättynyt, miten niinkin käsittämättömältä kuulostava ohje kuin ”hymyile vaikka väkisin” vaikuttaa positiivisesti omaan mielialaan. Eli itseään pystyy kuin pystyykin vähän huijaamaan kiskomalla suupieliä ylöspäin, vaikka ei naurattaisi yhtään. (Sama toimii valitettavasti myös toisin päin, oman mielensä voi kätevästi pahoittaa heti aamusta ihan itse vaikkapa nyt tiuskimalla niille perheen kahdelle hitaammalle jäsenelle. Ei kannattais.)
No sitten se sotkuinen koti. Tämä on todella heikko kohtani. Turhaan koulutan astioita loikkimaan itse tiskikoneeseen ja sieltä kaappeihin. Keittiöön sovellan niin usein kuin vaan ikinä pystyn flyladyn ohjetta shine your sink. Se auttaa kummasti. En mitenkään pysty muistamaan miten tuolle sangen oudolle sivustolle päädyin, mutta täytyy myöntää, että kyllä niillä joillain vinkeillä olen saanut elämääni pientä puhdasta laatua. Korkkareissa en kyllä imuroi.
Ja sitten kun on hommat hoidettu, niin kyllä, teen paheista suurimman, syön ja/tai juon jotain herkkuani. Aina sanotaan, että ruoalla ei saa palkita itseään eikä ketään. Valitan. Sille säännölle sanon pyh ja pah.
Nyt ei sitten muuta kuin suupieliä ylöspäin, vaikka taivaalta tulisi ties mitä!
Tästäkin tulee jo vaikka miten hyvä mieli!