Vapaapäivä elämästäni I

Eilen oli sitten niin kiire viettämään vapaapäivää, että kaikessa tuohtumuksessani en edes tarkistanut edellisen postauksen linkkiä. Nyt sen pitäisi toimia ja vielä kerran mitä kauneimmat kiitokset vierailijalle.

Ai mikä vapaapäivä? No en sentään maannut happiarkussa sedaatiossa, niin irti todellisuudesta en ollut, mutta melkoisen kuitenkin.

En tiedä, kohtaavatko muut pienten lasten äidit sellaista ongelmaa, että kotona ei oikein onnistu olemaan rauhassa. Meillä tähän osasyy on varmasti myös asunnon pikkuruisessa koossa, mutta en usko että se on koko villakoiran ydin. Vaan se, että äiti ylipäänsä ON läsnä. Tenttiin lukeminen yms. on kotona mahdotonta, vaikka miten olisi sovittu, että äiti on vähän aikaa ihan omissa oloissaan.

Itse kidun tästä jonkin verran, välillä haluisi puuhastella ede muutamankymmentä minuuttia ihan rauhassa ilman palloa jalassa, niin hassu kuin se pikkupallo onkin. Tylleröinen killuu äidin koivessa, nipistelee ja huutaa kutikutikutikuti.

Meidän pikkuperheessä (hui, kirjoitin sen taas) on aika vahva yhdessätekemisen kulttuuri. Ja se on mukavaa. Joskus joku on ihmetellyt, että ettekö te mitään voi tehdä erikseen. Ei mielellään mitään, mitä voi tehdä yhdessäkin, vastasiMME. Mutta kyllä sen vastapainoksi me molemmat kaipaamme sellaista erillistä aikaa. Meillä ei ole yhteisiä harrastuksia, joten niille ainakin varataan aikaa.

Yhdistin eilen kotoa poistumisen matkailuun, lukemiseen, koulutarvikkeisiin, kahvitteluun ja yleensä kaikkeen, mitä en normaaliarjessa ehdi tehdä, kun käväsin Tallinnassa.