Viitta ja trikooasu, kiitos!

Katosin viime sunnuntaina sairastupaan. Tai oikeastaan en, sillä kaikkivoipa äiti-ihminen on sen verran hyvällä simultaanikapasiteetilla varustettu, että samassa tilassa, jossa ennen olisin maannut puolikuolleena sängynpohjalla, olen nyt pystynyt toteuttamaan itseäni mitä moninaisimmin tavoin. Tosin vähän vähemmän kuin normaaliarjessa, joten esim. blogin päivitys on saanut suosiolla jäädä. 

Tekisipä niin mieleni mehustella kuumehorteella ja vatsavaivoilla, mutta ei, siihen en alistu! Kiillottelen vain sitä jo ennestäänkin kirkasta kruunua listaamalla, mitä tässä on tullut tehtyä:

On helppoa huvittaa lastaan taju kankaalla. Asetutaan vain kylkiasentoon ja annetaan kuumeen+särkkärin yhdistelmän turruttaa kroppaa. Lapsi asettuu istumaan äidin päälle, pomppii ja huutaa ih-hah-haa. Ennenkuin taju katoaa lopullisesti, jostain kaukaa kuuluu miehen ääni”ei, ei saa hyppiä äitin päällä, äiti on kipeä”. 

Voi mennä ihan helposti töihin ja kouluun, kun nauttii paketillisen Imodiumia. Luo illuusion terveydestä. Bonuksena, koska ei ole terve, ruoka ei maistu. Voi kuvitella olevansa myös biksukuntoon-dieetillä.

Voi lähteä opiskelukavereiden kanssa Tallinnaan. Jälleen pastillit poskeen, ja kas, illuusio terveydestä on jälleen läsnä. Olo on kuin Houdinilla ensimmäisen taikatemppunsa jälkeen, näinkö helposti se kävi? Ja sitäpaitsi: meillä oli aivan superia, tipattomasti!

Kun tulee illalla kotiin voi vaikka tajuta, että lapsella on seuraavana päivänä päiväkodissa naamiaiset, joiden olemassaolon on rekisteröinyt joskus pari kuukautta aikaisemmin sentään niin pitkälle, että on leikannut valmiiksi naamiaisasun kappaleet. Niitä voi sitten ommella yötä myöden kasaan. Valmista tuli, ja hieno vaikka itse kehunkin.

Hauskuuttelu kostautuu, jolloin pitää lähteä terppaan kyselemään, että onko tässä mitään järkeä. Vastaus on odotettu ei, mutta yllättäen hoitomenetelmääni suhtaudutaan suopeasti, joten jatkan pastillien napsimista. 

Tästä uutisesta kunnostautuneena voi käydä ostamassa uuden Iloisen Takin sen edellisen, (sille on jo ottaja) valitettavasti auttamattomasti liian pieneksi jääneen tilalle. Jotkut puhuvat ”turvavaatteista”. Minua se on aina vähän hymyilyttänyt, minä kun ymmärrän käsitteellä ihan erilaiset vaatteet (palomiesten yms puvut), mutta olkoon. Iloinen Takki on ollut oma ”turvavaatteeni”. Ilmankos on ollut pitkään niin turvaton olo…

Ja koska toivottelin piut paut terkan tarjoamalle saikkulapulle, kiisin vielä illaksi töihin.

Nyt alkaa väsyttää. Toisaalta jännittää, mitäköhän sitä huomiselle keksisi…