Selkeyden tavoittelua

Olen pitkään hakenut hyväksyntää, auttamalla muita. Usein itseni kustannuksella.

Unohdin pitää huolta rajoistani ja omasta hyvinvoinnista. Huomaan katkeruuden kalvavan ja pyrkivän myrkyttämään myös ne elämäni oikeasti hyvät asiat. Niin pitkään on pidetty apuani ja hyväntahtoisuuttani itsestään selvyytenä, että pelkään sen katkeroittaneeni jo sisintäni.

Huomaan sen pienistä seikoista, asiat joista oikeasti tiedän nauttivani saattavat ”sytyttää kiukun”.

Mistä löydän tasapainoa… Etten syyllistä myös syyttömiä, ja osaisin antaa anteeksi myös niille jotka vain ottivat antamatta… 

Sillä eihän se heidän syy ole… Kun itse olen antanut luvan olettaa että ”I´m fine”

Kuinka sen muurin, jonka olen niin vankaksi rakentanut, läpi voisi oikeasti muka nähdä kuinka rikki olenkaan.

 

Toista voi satuttaa tahtomattaankin, eikä heistä kukaan välttämättä tahallaan satuttanut.

Eikä voi syyttää myöskään loukkaantumisesta kun itse olenkin nyt ”kylmä” ja tunteeton

 

Itsesääli on välistä kiva kaveri, mutta sen pitäisi auttaa avaamaan silmät totuudelle. Turha syyttää muita omasta kurjasta olosta, 

Jokainen on oman elämänsä arkkitehti.