Kun minusta tuli Minä
Näin ystävien häiden jälkeisenä kohmeisena ja sateisena päivänä mieli on palannut seitsemän vuotta ajassa taaksepäin. Ai miksi juuri seitsemän vuotta? Koska silloin annoin itselleni luvan päästää ujoudesta ja epävarmuudesta irti.
Oli 2010, aikalailla vappu tuloillaan. Muistan itkeneeni lukion rappusilla ja manaten paskaa elämääni ja vieläkin paskempaa omaa persoonaani. Ajattelin, että jos olisin kauniimpi, hauskempi ja niin edelleen, niin minun ei olisi tarvinnut istua siinä rypemässä itsesäälissä. Tytöt tietävät, mitä ero ensirakkaudesta tekee meille, eikös näin? No, mulle oli just tullut bänät mun ensirakkauden kanssa ja olin tietävinäni omassa pienessä mielessäni, etten koskaan enää tule ansaitsemaan onnea. Noiduin mielessäni sitä, että eikö hammasrautojani olisi voitu poistaa vähän aikaisemmin, ehkä se olisi pelastanut kaiken. Ehkä mun olisi pitänyt olla jollain tapaa erilainen kuin oikeasti olin. Luoja, monesti olen miettinyt, että miten tyhmäksi ja heikoksi sitä itsensä tuli asetettua, koskaan en ollut itseäni niin paljon arvostellut ilkeästi kuin tuolloin keväällä 2010.
Se oli päivää vaille vappu, kun hammasrautani poistettiin. Olin ollut siihen saakka se ujo tyttö, joka puhui ja nauroi käsi suun edessä, kun häpesi näyttää itseään muille. Kun vapauduin hammasraudoista, vapauduin paljosta muustakin. Muutuin hetkessä hilkun itsevarmemmaksi. Takana ollut ero antoi vain lisää puhtia näyttää keskaria maailmalle ja nauraa niin että hampaat näkyivät. Päätin, että otan itseäni niskasta kiinni ja otan tulevasta kesästä kaiken irti yhdessä ystävieni kanssa!
Kesä 2010. Sitä en halua enempää selitellä. Elin kuin monet muutkin 17-vuotiaat. Hengasin yömyöhään ja aamuun asti puistossa juomassa, tutustuin moniin kymmeniin uusiin ihmisiin (joista useimpien nimiä en edes muista enää), sain kotiarestia, säädin tuntemattomien kanssa ja heittäydyin rohkeasti uusiin tilanteisiin. Nautin vapaudesta ja itsevarmuudesta, joita en ollut ennen tuntenut. Sain myös kesän aikana huomata, että tulisin vielä saavuttamaan onnen jonkun toisen kanssa, kun vain olisin siihen valmis. Tiesin, että minun täytyi kasvaa, aikuistua ja opetella tuntemaan itseni. Kesän aikana kokeilin omia rajojani ja etsin itseäni. Ja näin jälkeen päin voin edelleen sanoa, etten kadu mitään. Tuona kesänä tapahtui paljon asioita, joita haluaisin unohtaa, olen unohtanut ja asioita, mitä en missään nimessä halua unohtaa koskaan. Annoin itselleni luvan tuntea kaikki ne tukahdetut tunteet, ihan vain, jotta sain viimein päätettyä yhden luvun elämässäni. Opin tuolloin antamaan anteeksi ja luopumaan, mutta kaikista tärkein: opin hyväksymään itseni juuri tällaisena hölmönä<3.
