Lily

Sisko Karhun arkea ja unelmaa

sisko karhu

Itsevarmuus

Ei ole olemassa mitään kauniimpaa kuin itsevarma ihminen. Hänet tunnistaa tavasta kantaa itsensä, sekä itsevarmuutta uhkuvasta olemuksesta. Itsevarma ihminen on täysin sujut itsensä kanssa, eikä anna toisten mielipiteiden vaikuttaa itseensä ja omaan kuvaansa. Itsevarmuus ei tarkoita kuitenkaan ylimielistä, mihin monet sen yhdistävät. On meille olennaista elää anteeksi pyydellen ja varoen sanojamme liiankin paljon. Emme uskalla olla sellaisia kuin oikeasti olemme, pyydämme turhaan anteeksi sitä mitä olemme. Jotkut voivat pitää itsevarmaa ihmistä ”nenä pystyssä” kulkijana, jonka pääasiallinen tehtävä on latistaa muita alemmas. Mitä sitten, jos joku tietää olevansa upea, eikä pelkää näyttää sitä? On tärkeää osata kehua itseään ja ihailla myös toisten saavutuksia, ilman kateellisuuden mustaa sukkaa. Minua ei haittaa sanoa nuorelle yrittäjä-ystävälleni, että ihailen hänen työmotivaatiotaan ja hänen alkavaa uraansa. En ole hänelle kateellinen, olen vain aidosti onnellinen hänen puolestaan ja siitä, että hän on onnistunut luomaan itselleen noinkin upean uran jo nyt! Hänen menestyksensä ei ole minulta pois. Tai sitten, jos ystäväni vetää katseita puoliinsa iltaa viettäessämme, en pelkää sanoa ystävälleni täydestä sydämestä, kuinka kuumalta hän näyttää tänään. Toisen hyvä olo ei ole meiltä keneltäkään pois.

Tärkeintä on ympäröidä itsensä ihmisillä, joiden seurassa oikeasti viihtyy ja missä on hyvä olla. Toisiaan arvostelevat, pahaa puhuvat ja arvostelevat ihmiset on hyvä jättää omiin oloihinsa. Olen itse tämän alkusyksyn aikana oivaltanut, etten halua olla se paskamainen pahaa puhuva akka, vaan pystyn pitämään ärripurrit sisälläni ja katson asioita enemmän positiiviselta laidalta. Olen näet vuosien aikana kiinnittänyt huomiota, miten kaikki negatiivinen sanottu asia syö sisältä. Se, että toisista puhuu pahaa, ei tee minulle hyvää oloa. Mutta kun taas muistan sanoa enemmän hyviä asioita ääneen, se saa aikaan aivan erilaisen fiiliksen itsellenikin, sekä sanojen vastaanottajalle. Mielestäni on itsevarmuutta olla alentumatta sille tasolle, jolla pystyy satuttamaan toisia, olemalla liian ylpeä ja töykeä. Uskon karmaan: hyvistä teoista seuraa hyvää, pahoista teoista huonoa onnea. 

Kun viikko sitten aloitin Trainer4Youn kautta personal traineriksi opiskelun, tajusin tämän olevan se juttu. Tässä työssä saan olla oma itseni ja se jos mikä kasvatti itsevarmuuttani. Tiesin kerrankin löytäneeni oikeaan paikkaan, oikeiden ihmisten pariin. Näen itseni aivan uudella tavalla nyt, ja uskon, että se myös näkyy viimein ulospäin muillekkin. Näen peilistä vahvan, itseään hyvin kantavan, viisaan ja ystävällisen nuoren naisen. Muun muassa eilen viimeksi sain tästä muistutuksen miespuoliselta ystävältä: ”Näytät tosi kauniilta tänään, ja vaikuttaa siltä, että itsekin tiedät sen.” Jostain syystä mulla oli koko illan sellainen olo, että oon joku voimanainen, ja ilmeisesti se olemus oikeasti välittyy kanssaolijoille. Olen hyväksynyt itseni tällaisena ja rakastan olla minä, eikä siinä ole mitään väärää.

Alkava viikko on siltä osin jännä, että aloitan nyt työt osa-aikaisena. Eli vihdoin mulla on aikaa alkaa panostamaan kunnolla mun elämään ja tulevaan uraan, oon ihan intopiukeena! Ma-ke menee töissä ja loppuviikko yleensä vapaalla ja koulussa, me likes! Jätän tän postauksen nyt tähän, alla olevan kappaleen saattelemana. Pus <3

Täytyy olla realistinen
Muttei pessimistinen
Tiedän mitä haluun mitä en
Tavoite on olla tyytyväinen

Ketä kiinnostaa teeskennellä
Mua on ainakin turha käskeä
Ketä kiinnostaa mielistellä
Olen onnellinen tälläisenä

Kaikki lähtee itsestä
Sua ei voi mikään estää
Vaik joku ei sua kestä
Älä anna suutas pestä

– Jonna, Tyytyväinen

Avainsanat:
Hyvinvointi Hyvä olo Työ Ajattelin tänään
sisko karhu

Ole armollinen itsellesi

Pahoittelen pitkään kestänyttä radiohiljaisuutta. Syksy on mulle ollut jo pitkään jonkun ns. uuden aikakauden alku ja niin se on myös nyt. Elän pieni jännitys ahdistus rinnassani päivästä toiseen eteenpäin, samalla innolla tulevaisuutta odottaen ja toisaalta inhoten itseäni näin stressaten. Tälläkin hetkellä mun maha on kipeä, en tiedä onko se jännitystä vai eilen syöty kotitekoinen pizza. Syy tähän jännittämiseen on se, että mun opiskelut alkaa nyt perjantaina! Eilen kaikki iski kunnolla mieleen ja tsekkailin bussiaikatauluja, etsin yöpymispaikkaa ja vertailin hintoja, kävin ostamassa tulostimen ja tulostin koulujuttuja ison pinon valmiiksi ensimmäisille luennoille. Tuijotin myös Jyväskylän karttaa epäuskoisena, että miten mun navigointitaidoilla tuun ikinä selviämään hengissä auton ratissa täysin uusilla reiteillä? Okei, oon käynyt siellä monet kerrat, mutta en ikinä yksin, pelottaa ihan että löydänkö ikinä sinne, minne mun pitäis löytää perjantaina. Ja se hotelli, miten ikinä löydän sinne ja uskallan nukkua yksin vieraassa paikassa?

Mulle on nyt viikko jankattu, että on hyvä jännittää uutta, mutta ei liikaa. Pelkään vaan, että jännitänkö sitteki liikaa – tai pahinta, jännitänkö niin paljon, etten pysty nauttimaan koko kokemuksesta? Olen lähdössä ”vieraaseen” kaupunkiin opiskelemaan, yksin, itse autolla sinne ajaen (kiitos bussien jotka ei voi kulkea silloin kun mulla olis tarve), tuntematta ketään tai tietämättä yhtään millainen paikka siellä odottaa. Ja tulenko muiden koulutuksessa olevien kanssa juttuun, löydänkö sieltä seuraa? Monet saattaa ajatella, että onpa hölmö ajattelutapa. No, tämä olen minä. Tiedostan välillä ajattelevani asioita liikaa ja liian pitkälle. huolehdin etukäteen. Olen mestari itseni hulluksi tekemisessä. Mutta jos jotain olen oppinut itsestäni, niin sen, että nyt on aika höllätä. Ja ehkä olen tiennyt sen jo pidemmän aikaa. Olen jättänyt tietokoneella istumisen vähemmälle, nukkunut aamuisin pidempään ja ollut ottamatta stressiä töistä. Mutta tällä viikolla tunnen tarvitsevani enemmän. Kaikki tämä uuden jännittäminen ja ahdistuksen poissa pitäminen syövät voimiani ja kroppani tuntuu olevan kovalla koetuksella. Ja kyllä, tätä viikkoa on vasta mennyt päivä. Teinkin suunnitelman, etten tällä viikolla rasita itseäni liikaa. Pidän lepoviikon kuntosalista, käyn ennemmin kävelyillä ja hölkkälenkeillä syysilloissa. Meditoin ja pysähdyn ihan vain olemaan. Kuuntelen musiikkia ja poltan kynttilöitä. Venyttelen ja käyn hieronnassa. Annan itselleni siis luvan ottaa iisisti, sillä tiedän kroppani tarvitsevan juuri sitä.

En tiedä miten muut huomaavat kroppansa lähettämät signaalit pattereiden loppumisesta, mutta itse huomasin olevani pohjalla ja kuoleman väsynyt vasta kun olin kirjaimellisesti aivan pohjalla. En ollut osannut ottaa huomioon kehoni viestejä, tarpeita tai sitä, että en yksinkertaisesti vain voi jaksaa aina vain isompaa kuormaa lepäämättä ollenkaan. Masennus ja ahdistus ovat asioita, joista opettelen vielä puhumaan. Se ei ollut helppoa vuosi sitten, eikä se ole helppoa edelleenkään. Mutta, tulen kertomaan siitä täällä, kun koen olevani valmis. Kuitenkin, viime vuosi opetti minulle paljon itsestäni. Näiden vaikeuksien takia uskon, että pystyn välttämään pohjalle päätymistä taas pitkään, jos se on omasta tahdostani kiinni. Olen kasvanut vahvemmaksi ja tiedän mitä jaksan. Tiedän joutuvani hölläämään normaalista arjestani uusia suuria muutoksia kohdatessani, mutta olen tyytyväinen. Vihdoinkin uskallan olla minä, kaikkine epätäydellisine piirteineni.

Rakkaudella, Kati

Avainsanat:
Hyvinvointi Terveys Opiskelu Syvällistä