Lihapullajuttuja

Niina täällä hei.

Rakastan ruuanlaittoa ja ainakin omasta ja perheen mielestä olen siinä ihan hyväkin jopa 😀  Sain ajatuksen ruokablogista, jonne kokoan omia reseptejäni itselleni talteen, mutta jos joku muu haluaa niitä käyttää niin aivan vapaasti.

Monesti itselläni on ”ongelma” samoihin ruokiin jämähtäminen niiden helppouden takia. Meillä  ihan perinteinen arkiruoka on pulimössö, joka ei varmaan ohjetta kaipaa. Tai no, tässä tulee: jauhelihaa, tacomausteseos ja makaroonia. Jos hurjin niin laitan kidneypapuja. Joku vihreä rehu kylkeen ja lautasmalli on valmis.

Mutta joskus silloin tällöin, yleensä viikonloppuisin ja vapaapäivinä kunnostaudun ruuanlaittajana ja niitä ohjeita jaan sitten tänne blogiin ja ehkä instagramiin @niinaalt .

Ennen kuin jaan ensimmäisen ohjeeni, sanon vielä pari sanaa tulevasta sisällöstä.

Mulla ei ole mitään aiheeseen liittyvää koulutusta, joten varmastikaan minun tapa tehdä asioita ei mene aina ihan protokollan mukaan . Mutta kuitenkin ohjeeni olen testannut toimiviksi ja suunmyötäisiksi( kauhee sana).

Juttu on myös siinä, että harvemmin teen ruokaa aina saman ohjeen mukaan. Paitsi pulimössön. Mun lihapullat on aina eri ohjeella tehty, joten tulen jakamaan varmaan paljon erilaisia variaatioita ruuista, joita tykkään tehdä ja syödä. Yleensä myös tuotokset on toteutettu ”mitä sattuu kaapista löytymään” -tyylillä ja pyrin arjessani syömään perus terveellisesti.

Eka reseptini onkin sitten heti verisuonet tukkoon tyylillä yksi lempiruuistani; lihapullat ja perunamuusi

Teen muuten aika usein isoja annoksia, jotta voidaan syödä ruokaa seuraavinakin päivinä.

Lihapullat ranskankermalla

n. 6 annosta

1 prk Arla Lempi creme fraichea

800 g naudan jauhelihaa

1 iso sipuli(niissä 3 kpl pakkauksissa on minun isoja)

2 kananmunaa

1 lihaliemikuutio

1/2 tl suolaa

Perunamuusi

2 kg jauhoisia perunoita (pirkan punaisessa pussissa on hyvän makuisia muusiperunoita)

25-50 g voita

4-5 dl maitoa (Punaisesta maidosta tulee paras muusi)

1 tl suolaa

Ruskea kastike

2 rkl voita tai öljyä

2 rkl venhäjauhoja

1 lihaliemikuutio

4-5 dl vettä

1 rkl sinappia

Pullat

Silppua sipuli pieneksi. Sekoita kulhossa sipuli, jauheliha ja kananmunat. Hienonna lihaliemikuutio niin pieneksi kuin saat ja sirottele taikinaan. Liemikuutio antaa kivan maun pulliin, mutta sen voi korvata maustamalla pullat itse esim paprikajauheella, valkosipulijauheella ja vaikka oreganolla. Multa vain harvemmin löytyy sopivia jauhemaisia mausteita suolan ja pippurin lisäksi.

Lisää ranskankerma ja suola. Sekoita. Kun sekoitat taikinaa, vältä voimakasta vatkaamista. Mitä vähemmän sekoitat, sitä pehmeämmät pullat saat aikaan. Ainekset pitää olla kuitenkin sekaisin.

Ja toinen tärkeä asia pehmeitä pullia tavoitellessa: älä pyörittele pullia käsissä kauaa! Tee taikinasta isoja pullia pellille; nosta ruokalusikalla n. 50 g taikinaa ja pyöräytä kostein käsin pulla noin suunnilleen pyöreäksi. Jos pyörittelet pullaa käsissä pitkään, taikina tiivistyy ja pullista tulee kovia. Siis hellä, nopea pyöräytys pyöreäksi riittää.

Paista pullat kypsiksi 225 asteessa noin 20 min.

Maailman paras perunamuusi

Kuori ja keitä perunat pehmeiksi. Murskaa perunat survimella ja lisää voi sekä suola. Suolaa kannattaa lisätä pikkuhiljaa. Itse käytän yleensä suolaa aika paljon, joten ohjeet ovat minun mieltymyksieni mukaisesti :D

Lämmitä maitoa 2 min mikrossa(meillä taitaa olla 800W) ja lisää muusiin. Vatkaa nopeasti tasaiseksi sähkövatkaimella. Täystuotteiden käyttö ruuissa takaa ihanan täyteläisen maun.

Vähärasvaisemman version saat muusista vähentämällä voita ja korvaamalla täysmaidon esim. kevytmaidolla tai perunoiden keitinvedellä.

Ruskea kastike

Sulata voi pannussa ja lisää jauhot. Ruskista jauhoja 10-15 min miedolla lämmöllä(meillä hella 1-9, mieto lämpö 4-6) , kunnes ne ovat kauniin kullanruskeat. Varo palamista, sekoita kokoajan. Rasva jauhoseos saa olla kostean taikinamaista-verrata voi esim sinapin koostumukseen. Liian kuiva seos kärähtää ja paakkuuntuu helposti. Lisää öljyä tai voita, jos seos on liian kuiva. Laita toiselle levylle vesi kuumenemaan ja sekoita siihen lihaliemikuutio.

Kun jauhoseos on ruskeaa(sanotaan vaikka, että optimaalinen väri voisi olla maitokahvin väri), lisää pikkuhiljaa lihalientä kokoajan vispilällä sekoittaen. Varo, eka kaataminen aiheuttaa massiivisen höyrypilven ja jos hella on liian kuuma niin palohälytin alkaa huutaa varmasti-been there done that :D Nestettä lisätään pikkuhiljaa, kunnes kastike on halutunlaista. Aluksi se voi olla vetelää, mutta sakeutuu kyllä keittäessä kymmenisen minuuttia. Lisää kastikkeeseen sinappi ja tarkista maku. Jos teet kastiketta enemmän niin kannattaa tehdä voimakkaampi lihaliemi esim 1,5 kuutiosta.

Nosta valmiit pullat kastikkeen sekaan.

Poikkeuksellisesti vapaapäivän kunniaksi valmistin ruuan nyt rasvaa säästelemättä. Tuon annoksen jälkeen on varmaan perunamuusia ja ruskeaa kastiketta veren tilalla.

Useimmiten teen muusin kevytmaitoon ja lisään vain nokareen voita, pullat ei välttämättä kaipaa kastiketta ja ranskankerma oli villikortti, jonka löysin jääkaapista. Olen kuullut, ettei ranskankerma kestäisi hyvin kuumennusta, mutta pullissa se oli ainakin ihana lisä ja toi todella hyvän maun, enkä keksinyt ainakaan tämän kestoisessa kuumennuksessa mitään, miksei kestäisi.

Joskus laitan pulliin kermaviiliä tai jätän pullat kokonaan ilman nestettä. Seuraava pullaohje voisi ollakin vähän fitimpi.

Arvostaisin palautetta, miten meni ! Jos blogin ulkoasussa on jotain hassua tai ohjeet ovat huonosti ymmärrettävissä niin antakaa palautetta. Blogini tavoitteena on jakaa helppoja ruokaohjeita, joissa jokainen onnistuu. Pyrin kiinnittämään myös huomiota sanontoihin esim. ” ripaus, hyppysellinen” ja selittämään, paljonko se määrä todella on.

Kiitos ja kokkailemisiin! <3 Niina

Koti Ruoka ja juoma Oma elämä Hyvä olo