Suussasulavat suklaakeksit

Ensi kosketukseni näihin kekseihin oli, kun sain tuparilahjaksi lasipurkin, joka sisälsi kuivat aineet kauniina kerroksina ja ohjeen, kuinka niistä saa suussasulavia keksejä. Pistin hyvän idean kiertämään ja vein itse ystävänpäivälahjaksi vastaavan purkin. Lahjan saaja muisti herkulliset keksit (oli saanut maistiaisia silloin aiemmin), mutta purkin sisältö ei ollut enää näin reippaan puolen vuoden jälkeen ihan parhaimmassa leivontakunnossa. Siispä hän pyysi minua leipomaan keksejä synttäreitään varten. 🙂 

20131116_0012p.jpg

 Suussasulavat suklaakeksit 

1 muna

150 g pehmeää voita

200 g vehnäjauhoja

1 tl ruokasoodaa

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

½ tl suolaa

3 tl tummaa kaakaojauhetta

60 g kaurahiutaleita

120 g ruokosokeria

120 g taloussokeria

100 g tummaa suklaata rouhittuna

70 g pätkiksiä

85 g ranskanpastilleja

Vaahdota voi ja muna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne voiseoksen joukkoon. Pyöritä taikinasta palloja ja litistä niitä hieman pellille. Paista uunissa 175 asteessa 10 minuuttia. Anna jäähtyä rauhassa, sillä keksit ovat todella pehmeitä heti uunista tullessaan.

Lopputuloksena ihanan pehmeitä ja vastustamattomia keksejä suklaan ystäville. Keräsivät kovasti kehuja synttärijuhlissa. ;>

Hetken kaivelun jälkeen löysin vielä alkuperäisen reseptinlähteenkin. Kaikki kunnia Kirjeitä kaakaopurkissa -blogille!

koti ruoka-ja-juoma
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.