Lohta Välimeren kuorrutteella

Lohta Välimeren kuorrutteella

Tämä resepti on vanha, ainakin seitsemän vuotta sitten Pirkka-lehdestä bongattu, mutta toimii edelleen. Hieman ihmettelen reseptin nimitystä, sillä eihän kuorrutteessa ole oikeastaan muuta Välimeren alueelle viittaavaa kuin tomaatit. Jotta tätä voisi kutsua Välimeren kuorruteeksi, lisäisin siihen varmastikin kapriksia ja miksei ehkä oliivejakin, jos niistä tykkäisin. 🙂    Tarvitset: – mieluisen kokoisen kimpaleen merilohta- tai kirjolohta […]

Savuiset broilerikätköt kersantti Penttilän tapaan

Savuiset broilerikätköt kersantti Penttilän tapaan

Meidän perheeseemme kuuluu myös joku, joka osaa oikeasti laittaa ruokaa. Nuorempi veljeni on vajaa vuosi sitten valmistunut ravintolakokiksi ja satuttiin kerrankin olemaan kaikki samaan aikaan samassa paikassa ja laittamaan yhdessä ruokaa. Kyseinen oli jopa juuri saanut tiedon, että hänet oli ylennetty kersantiksi.   Savuiset broileritaskut kersantti Penttilän tapaan 1 kg broilerin fileepihvejä (mielellään maustamattomia) 100 […]

Syksyn suklaa-pähkinäcookies

Syksyn suklaa-pähkinäcookies

Kukapa voisi vastustaa American cookieseja? Nopean kaappitsekkauksen perusteella eilen ei kuitenkaan pystynyt niitä tekemään, joten päätin soveltaa ja tehdä jotain muita keksejä. Anoppilan kaapissa ei ollut tavallista tummaa suklaata, mutta appelsiinicrispillä maustettua kylläkin. Tästä innostuneesta väsäilin suklaa-pähkinäcookiesit, helppoa ja nopeaa! Näihin tuli siis pieni appelsiinin vivahde, mutta todellakin aika pieni.  22 kpl Tarvitset:  100 grammaa […]