Siemen-spelttinäkkäri

Olen aina ollut siemenien ja kaiken rapean ja rouskuvan ruuan ystävä! Niinpä kun yksi ilta kahlailin taas netissä blogeja läpi, bongasin mielenkiintoisen näkkäripostauksen Uusia Tuulia blogista. Vertailin Tuulian ohjetta alkuperäiseen Kalastajan Vaimon näkkärireseptiin ja lopputuloksena oli oma versioni periaatteella ”käytän mitä kaapista löytyy”. Ja kyllähän sitä näkkäriä saatiin aikaiseksi! Näkkärin tekeminen oli mielestäni yllättävän helppoa ja todella tämän pienen vaivan väärtti. Kannattaa rohkeasti kokeilla erilaisia jauhoja ja siemeniä, aineksien suhteet kun vain pitää suurin piirtein samana niin varmasti hyvää tulee.

Siemen-spelttinäkkäri (1 pellillinen)

2dl kuntokauraa (kaurahiutale + vehnälese)
1,5 dl spelttijauhoja (Birkkalan tilan puolikarkea)
1dl kurpitsansiemeniä
1dl vaaleita seesaminsiemeniä
0,5dl pellavarouhe
3,5dl vettä
1tl suolaa

Sekoita kaikki ainekset kulhossa yhtenäiseksi taikinaksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja ”leikkaa” taikinaan valmiiksi palat. Eli vedä esimerkiksi veitsellä taikinaan minkä kokoisia näkkäripaloja haluat. Näin saat palat napsautettua helposti irti toisistaan kun otat näkkärit uunista. Paista näkkäreitä ensin 45min 155C (kiertoilma, 175C ilman kiertoilmaa). Tuuleta uunia aina 15min välein, jotta kosteus pääsee uunista pois ja näkkäreistä tulee rapeita. Lopuksi paista näkkäreitä vielä 30min 75C (ilman kiertoilmaa 100C). Ja valmista tuli! Säilytä näkkäreitä ilmatiiviissä astiassa.

 

IMG_2877.JPG

 

koti ruoka-ja-juoma