Viikonloppuleski
Nyt se alkoi, nimittäin viikonloppu leskeys lasten kanssa kotona. Ukko lähti sinne rannikolle lännen suuntaan uutta venettä laittamaan kuntoon kesää varten.
Taidan olla liian helpolle tottunut viikonloppuisin kun autolla pääsee kätevästi lasten harrastuksiin ja kaupoille tarvittaessa. Autottomana lääkärireissut hoituu hieman hankalammin, varsinkin kun pikkupimu pääsee mukaan jätkänpätkän joutuessa lääkärisedän juttusille. Tuleepahan julkinen liikenne täällä kehäkolmosen ulkopuolella harjoiteltua myös näinkin.
Tuleva kelluva kesämökki on sitten juttu erikseen. Kuinka kuivanmaan tyttö pärjää päästessään merille kesäksi? Se jää nähtäväksi. Onneksi perheen miesväki on käynyt aihepiiriin kuuluvia kursseja ja harrastuksena vielä meripelastusta niin eiköhän minä ja pikkupimu olla aalloilla turvassa.
Sitruunaiset mustikkamuffinit pelastavat yksinhuoltajaviikonloput ja rauhoittavat mieltä. Ei ehkä parasta ajatellen 40-and-fabulous elokuuta mutta sielunhoidollisesti toimivat mainioisti.