Kuudestoista sivujuonne

Arvostan kaikkea elämää, niin pientä kuin suurtakin. Se on syy siihen, miksi olen kasvissyöjä (syön myös kalaa ja mereneläviä). En voisi syödä eläimiä, jotka syntyneet maailmaan kärsiäkseen helvetillisen ja tuskaisen elämän, jotta minä voisin poimia paketin jauhelihaa ruokakaupasta. Se vaivaisi minua.

Possut, kanat, lehmät ja lampaat, niillä on tunteita. Kevätlaitumille päästessään lehmät pukittelevat innoissaan valosta ja vihreästä ruohosta. Lenkkipolkuni laitumilla ne ihmettelevät meitä värikkäissä trikoissa kulkevia möllyköitä, nuolaisevat kättä jos sen uskaltaa ojentaa aidan yli. Ne ansaitsevat rakkautta, huolenpitoa ihan kuten kuka vain meistä. 

Elämäni aikana olen saanut tutustua hienoihin tyyppeihin. Pieni tuhnunokkainen koirani oli yksi mahtavimmista persoonista joita olen koskaan tavannut. Hän opetti rakkaudesta, joka ei tunne ehtoja. Yhdeksäntuntisen yksinolonkin jälkeen hän pyrähti aina ovelle saparo heiluen, täynnä rakkautta. Hän ei koskaan pettänyt, jättänyt, ollut ilkeä, puhunut selän takana. Ei koskaan.

Olen minä kyllä rakastanut poniakin, joka käytti vuorokauden tunneista 23 juonitteluun siitä, kuinka heittäisi minut selästään sen jäljellejäävän tunnin aikana.