Miltei jätin ehtimättä juonteiden pariin tänään, koska televisio uhkasi varastaa aikani. Ruudusta näkyi Audrina Patridgen elämää. Kaikki nämä Hillsit ja Cityt ovat niin kiehtovia että seuraisin niitä useita tunteja. Voi urkkia täydellisten tyttöjen elämän menoa, ja vähän kuvitella itsekin olevansa sellainen. Audrinan perheessä oli riitoja, ja se tekee Audrinastakin paremman. Pieniä säröjä siellä sun täällä.

Viimeisen vuorokauteni teema on ollut perhe. Kohtasin eilen nuoren naisen ja hänen onnensa vatsassa kasvavasta pienestä madosta (äitiä lainaten). Odottava äiti oli niin säteilevä, tyyni ja kertakaikkisen kaunis että unelmoiva hymy jäi minuunkin pitkäksi aikaa. Olen onnellinen hänestä ja uskon että elämä hellii häntä nyt hyvyydellään. Hän ei nyt tarvitse säröjä, niitäkin on varmasti ollut. 

On ollut hyvä keskittyä muiden oloon, ei koko elämän tarvitse olla itseanalyysiä. Ihailen itsekkäänä ihmisenä tyyppejä, jotka omistautuvat muille. Koirani oli sellainen. Hän pieni kippurahäntä rakasti ilman ehtoja ja sekös teki hänestä vastustamattoman.

Aamun Hesarissa oli iso kysymys: Mitä jos kaikki koostuukin säikeistä? Tai Sivujuonteista. Eikai se niin paha olisi.