Minusta ja teatterista

keinu-kuva1.jpg

Kun puhutaan teatterista, pääpaino on tietysti lavan tapahtumissa sekä monien ammattilaisten työtunneissa ennen ja jälkeen näytösten. Näytökset kuitenkin kertovat jokaiselle omaa tarinaa. Tarkastelemme niitä omista lähtökohdistamme ja ajatusmaailmoistamme käsin. Saman tarinan voi tuntea sisimmissään niin monella tavalla. Siinä missä toinen näkee vuosisadan rakkaustarinan, toinen huomaa yhteiskunnan heikompiosaisia sortavia valtarakenteita. Yksi herkistyy elämän mutkikkaissa käänteissä, joku muu iloitsee onnellisesta lopusta. Tässä syitä miksi haluan alkuun kertoa hieman itsestäni ja suhteestani teatteriin.

Olen siis 18-vuotias, keväällä ylioppilaaksi valmistunut, tyttö Turun seudulta. Teatterin lisäksi vapaa-aikani kuluu museoissa, kirjoja lukien, valokuvaten ja koiramme kanssa. Viihdyn myös politiikan maailmassa ja muutamassa eri järjestössä. Samalla valmistaudun ensi kevään oikeustieteellisen pääsykokeisiin.

Kirjoittaminen ja valokuvaus ovat olleet minulle aina tärkeitä harrastuksia. Ala-asteella ollessani näki päivänvalon ensimmäinen numero toimittamastani lehdestä ja äidinkieli on ollut suosikkikouluaineeni jo pidempään. Kirjoittaminen on tapa jäsennellä omia tunteitaan, muuttaa maailmaa ja ottaa kantaa. Valokuviin tykkään tallentaa niin arkisia hetkiä kuin kauniita paikkoja Suomesta ja maailmalta.

Näytteleminen oli myös minun harrastukseni useiden vuosien ajan. Vastoin kaikkien odotuksia, minä, ujo ja hiljainen tyttö, löysin näyttelemisestä harrastuksen itselleni. Sain innostettua muutamat kaverinikin mukaan. Näistä vuosista teatterissa minulla on monia lämpimiä muistoja. Vaikka harjoitusillat olivat välillä pitkiä ja syysillat koleita. Vaikka vuorosanojen opettelu vaati välillä muutaman ylimääräisen tunnin. Silti tässä harrastuksessa oli jotakin sellaista, mikä sai palaamaan sen ääreen vuodesta toiseen. Jännitys lavan takana, ennen esitystä, on yhä yksi parhaista tietämistäni tunteista.

Vaikka teatteriharrastus sai jäädä, into ja rakkaus teatteriin jäivät. Olen viettänyt teatterin katsomonkin puolella monia ikimuistoisia hetkiä, lähtien lapsuuden Viirusta ja Pesosesta sekä Kolmesta muskettisoturista viime vuosien Tuntemattomaan sotilaaseen ja Tom of finlandiin. Katsomon penkeillä koettu ilo, suru, ahdistus ja voitonriemu tuntuvat joka kerta yhtä hyviltä.

Olen jo jonkin aikaa miettinyt, miten erityisesti nuoret saataisiin innostumaan teatterista enemmän. Monet ikäiseni tuntuvat valitsevan useimmiten leffan, vaikka läheiset teatterit olisivat täynnä mitä parhaimpia esityksiä. Tämä onkin yksi minua tällä hetkellä eniten kiinnostavista, teatteriin liittyvistä aiheista. Tulevaisuuden teatterinkatsojat luodaan nyt. Jos näytelmät eivät houkuttele nyt, on entistä suurempi todennäköisyys, etteivät ne vedä puoleensa myöhemminkään. Teatterista ei saa tulla vain vanhemman eliitin viihde, vaan paikka, jossa ihan kaikki tuntevat olonsa kotoisaksi. Kulttuurin parissa nuorena vietetty aika ei varmasti ole haitaksi vanhempanakaan. Toivon että bloggaajan voin levittää teatterin ilosanomaa ihan kaikille, myös nuorille.

Teatterista kirjoittamista pääsin harjoittelemaan viime vuonna Turun Kaupunginteatterin Kotikriitikot-blogissa. Tämän mahtavan kokemuksen innoittamana haluan jatkaa kirjoittamista täällä omassa blogissani. Samalla aiheet tulevat laajenemaan myös muun kulttuurin puolelle, mukaan tulee ainakin kirjoja ja seudun kulttuuritapahtumia.

Haluan kirjoittaa teatterista, koska sain itse siltä niin paljon nuorempana. Sitä iloa haluan välittää muillekin ja uppoutua tähän maailmaan vielä syvemmälle.

Toivottavasti viihdytte blogini parissa!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *