Tässä ja nyt

Perussairaudet? Säännöllinen lääkitys? Tulehdukset? Leikkaukset? Keskenmenot? Kohdunulkoiset raskaudet? Perinnölliset sairaudet suvussa?

”Ei, ei, ei, ei, ei”, vastasin kaikkiin lääkärin kysymyksiin. Samaan aikaan ajattelin mielessäni, että minä tosiaan olen aina ollut ihan terve. En ole ollut sairaalahoidossa.  Minua ei ole leikattu. Ei mitään antibioottikuuria vakavampaa, koskaan.

Oli elokuu 2018. Olin 37-vuotias ja tullut ensikäynnille lapsettomuusklinikalle, ihan vain tarkastamaan, että kaikki on kunnossa. Kaikki oli kunnossa. Juttelimme lääkärin kanssa vähän niitä ja näitä, koska en ollut ryntäämässä hedelmöityshoitoihin siltä istumalta. Lääkäri tuli maininneeksi kilpirauhasongelmat samassa lauseessa lapsettomuuden kanssa ja siitä motivoituneena varasin ajan toiselle lääkärille heti samana päivänä. Työterveyslääkäri saisi katsoa kaulassani olevaa kyhmyä.

Nopeasti työterveyslääkäri lähetti minut kaulan ultraäänitutkimukseen ja ohutneulanäytteenottoon, sieltä edelleen kirurgin juttusille, leikkaussaliin ja potilaaksi syöpätautien klinikalle.

Tässä ja nyt olen siis syöpäpotilas. Yllättynyt ja epäuskoinen. Kilpirauhaseni ja siinä ollut kasvain poistettiin ja ympäriltä imusolmukkeita, joihin syöpä oli levinnyt. Juuri nyt istun syöpätautien klinikan kahdeksannessa kerroksessa tätä kirjoittamassa. Sairaalapaita on vaaleanpunainen ja pehmeä ja kaikki tämä erikoissairaanhoito ympärilläni on ollut täsmällistä ja nopeaa. Kroppani reagoi hoitoihin odotetulla tavalla ja se tuntuu sopeutuvan muuttuviin tilanteisiin hyvin.

Mieleni kyky sopeutua muutoksiin on paljon hitaampi. Mieli vaatii aikaa, asioiden ajattelemista uudelleen ja uudelleen. Totuttelua.

Sitä aion tehdä tässä blogissa. Totutella olemaan syöpäpotilas. Elämään elämääni täysillä syöpäpotilaana.