Elämäni Irlannissa
Hello!
Olemme olleet Irlannissa Carlowin kaupungissa (Porin kokoinen paikka) kaksi viikkoa ja melkein kolme viikkoa on jäljellä.
Ensimmäisenä viikkona meillä oli kielikoulussa yhteistä ohjelmaa paikallisten opiskelijoiden sekä Carlowissa käymässä olleiden italialaisopiskelijoiden kanssa ja tuli sitä itsekin puhuttua muutaman italialaistytön kanssa, jotka vaikuttivat kyllä mukavilta ihmisiltä. Elämämme ekalla viikolla oli aika tylsää, mutta muutamiin pubeihin tuli kyllä tutustuttua, pubi kulttuuri kun on vahva Irlannissa. Myös ruokakaupoissa ja Penneys vaateliikkeessä (=Primarkia vastaava) tuli muutamaan otteeseen poikettua. Parina päivänä tosin kaikki kaupat, pubit yms. olivat kiinni, lumimyrsky varoitusten takia sekä myös työpaikat, joten ekalla viikolla ei ollut vielä töitä ja silloin pitikin olla vain sisällä. Myrsky ei kuitenkaan iskenyt tänne. Viime viikon sunnuntaihin asti asuimme vielä me suomalaiset kolmistaan, kunnes tänne saapuivat pari hollantilaista ja neljä ruotsalaista eli meitä on nyt 9 saman katon alla, mutta yhteisasuminen on mennyt tähän mennessä suht ok.
Nyt toisella viikolla alkoivat jo työt, eli työskentelen luokkalaiseni Suvin kanssa kehitysvammaisten päivätoiminnassa ma-to klo 14-16:30 jonka jälkeen klo 22 asti heidän asumisyksikössään maaseudulla. Työskentelemme kyllä eri taloissa. Päivätoiminnassa on ohjelmana esim. pelailua, musiikin kuuntelua, rentoustusta, joogaa, kävelyä ulkona ja askartelua. Illalla heidän kodissaan on melko hiljaista, kerran viikossa siivoillaan ja käydään ruokakaupassa ja pari kertaa viikossa syömässä jossain ravintolassa. Esim. torstaina pääsin käymään asukkaiden kanssa Kilkennyssä eli viereisessä kaupungissa. Kummallinen asia on ehkä se, että työntekijöitä on todella paljon, vaikka töitä on todella vähän ja meidätkin on mielestäni laitettu väärään paikkaan töihin sillä niitä töitä ei ole ja 8h työpäivät on suurimmaksi osaksi pitkästyttävää istumista. Sitä paitsi meidän osaamisalana on Sairaanhoito ja huolenpito joten tämä työ ei vastaa sitä, muutenkaan tuo vammaistyö ei ole minun juttuni, mutta kyllä tämä kokemuksena menee ja varmasti oppii kuitenkin jotakin uutta.
Pelolla odotin töiden alkamista sillä kommunikointi tapahtuu juurikin vain englannin kielellä, mutta olen huomannut rohkaistuneeni. Vaikka olen ollut vieraissa tilanteissa ainoana suomalaisena, en enään niin paljoa pelkää mokaavani, vaikka niin tekisinkin. En osaa vieläkään tosiaan muodostaa lauseita ja välillä yksinkertaisetkin sanat katoavat mielestä, välillä on aivan ulapalla kun joku höpöttää jotain tai sitten ymmärtää vain vähän. Saan kokoajan pahoitella etten ymmärrä ja kysyä uudelleen, mutta olen silti selviytynyt. Ihmiset täällä kyllä ymmärtävät kun ei osaa kieltä. Joidenkin ihmisten aksentti on vahvempi, joten joidenkin puheesta on vaikeampi saada selvää kuin toisten. Lähdin pois mukavuusalueeltani vieraan kielen keskelle joten se on jo mielestäni saavutus, enkä ainakaan menetä mitään tällä kokemuksella, vain ainoastaan saan lisää hyviä muistoja, kokemuksia, sekä toivottavasti myös edes vähän lisää kielitaitoa.
Eilen tuli siivoiltua ja käytyä kaupoilla sekä baarissa ja tänään kiertelemässä taas kaupungilla. Tällä kertaa onneksi kamera kainalossa, joten blogikin sai hieman kuva materiaalia. Luultavasti enemmän kuvia koko matkasta tulen päivittelemään palattuani takaisin Suomeen.