voihan vauvakuume

Haikein mielin katselin pojan kuvia synnäriltä ja ensimäisiltä viikoilta, kuukausilta ja oi kun oli niin pieni silloin, viimeiset kohta  10 kuukautta ovat menneet niin vauhdilla ja pikkuvauva ei olekkaan enää niin pieni vaan omatoiminen vauhtihirmu, haikeata. ♥

Jonkin asteista vauvakuumettakin ilmassa lienee kun kaupassa, kaupungilla, missä vaan näkee ihania pikkuruisia vauvoja ja ajatukset lennähtää toiveeseen pikku nyytistä, mutta ei auta, tällä hetkellä kun tähtäimessä on vakituinen työpaikka ja kohtuulliset tulot ennen seuraavaa pikkuista jotta saisi pikkaisen parempaa rahaa kelalta kuin minimituen joka on lähinnä itseä harmittanut kovasti kun en ole pystynyt samanvertaisesti osallistumaan laskuihin ja muihin kuluihin (ja mieshän siitä jaksaa muistuttaa kierrellen), vaan suurin osa on jäänyt isännän tilien varaan. Kyllä se ainakin itseä todellakin harmittaa ja aiheuttanut suurta stressiä, luonteeseeni kun kuuluu että vaikka yhdessä ollaan, en halua silti olla toisesta riippuvainen, jonka vuoksi onkin monia turhia riitoja tullut. Mutta eiköhän se ole niin että jos aina hyvin menisi, niin olisihan se vähän tylsää 🙂 ja vaikeudet kasvattaa ja opettaa jos itse niin haluaa 🙂

ja voi kun tuo oma pikkumies oli joskus vastasyntynyt ♥