Kuka minä olen?

                                                 Minä, ikää n. 3-4 v.

Hankala kysymys. Tähän kun ei oo vaan yhtä oikeeta vastausta. On niin monta pientä asiaa, mitkä määrittää kokonaisuudessaan mut. Esimerkiks perustiedot musta on;

Nimi: Mari

Ikä: 25

Ammatti: Kassamyyjä

Siviilisääty: Avoliitossa

Mutta noilla tiedoilla ei juurikaan juhlita jos haluaa tietää tarkemman kokonaisuuden. Täytyy mennä pintaa syvemmälle. Seuraavaks udellaan yleensä toiseen tutustuttaessa;

Harrastukset: Neulominen, leffat, lukeminen, kokkaus

Kiinnostuksen kohteet: Muoti, kauneus, hiusten hoito, hyväntekeväisyys, kaikenlaiset projektit, ruoka

Perhe: Isä, äitipuoli, 6 sisarusta, siskonpoika, avomies

Okei, ihan kiva, mutta ei vieläkään määritä kauheen syvällisesti sitä KUKA mä olen. Mistä mä tuun? Miksi mä olen tällainen?

Mä tuun rikkinäisestä ja uudelleen kasaan kootusta perheestä. Tuun perheestä, missä oon ollut samaan aikaan perheen vanhin lapsi, mutta myös jonkun pikkusisko. Tuun perheestä, missä oon joutunu joskus oleen myös jonkun äiti, vaikka mulla ei lapsia olekkaan.

Totuus ei välttämättä ole kauheen kaunis ja se voi joillekkin tehdä vielä tänäkin päivänä kipeetä, mutta se on siltikin totuus.

Oon asunu 4 eri kaupungissa, hyvin monessa eri asunnossa. Me muutettiin usein. Mä oon yksinkin muuttanu usein. Oon käyny monia eri kouluja, joissakin kävin vaan yhden lukukauden. Viimenen peruskoulu oli kamalin. En tykänny olla siellä yhtään, johtuen heti alkaneesta, loppuun asti kestäneestä koulukiusaamisesta. 

                          5 luokan luokkakuvasta. Koulukiusaaminen näkyy selvästi ulospäin..

Olin fyysisesti varhaiskypsä lapsi. Mun kroppa alkoi elään teini-ikää kun mä olin vasta 8. Häpesin itteeni siitä hetkestä alkaen suurinpiirtein toissavuoteen saakka. Oli kova paikka näyttää kaulasta alaspäin 14 vuotiaalta, kun en tajunnu ollenkaan, että mitä mulle tapahtuu. Ja kun vihdoin saavutin sen iän millon tajusin, mun siskon jatkuva läskiks haukkuminen oli pureutunu takaraivoon ja muuttunu mun päässä todellisuudeks. Siinä oli tuhotun itsetunnon ainekset valmiiks sekotettuna. Vasta ihan viime vuosina oon tajunnu, että se ei muuta mun elämää huonommaks, jos joku sanoo mua rumaks tai lihavaks. Se haukku kestää maksimissaan minuutin ja sit se on ohi. Mun elämä ei todellakaan ole tuhottu niin lyhyessä ajassa.

Olin myös lapsena suunnattoman ujo. Tätä ei usko moni ihminen, jotka on oppinut tunteen mut teini-iän jälkeen. En puhunut kellekkään muille kun perheelle ja niille kahdelle kaverille, jotka mulla oli viimeisten kolmen ala-aste vuoden aikana. Opettajalle vastasin kun oli pakko, mutta luokkakavereille en puhunut. Enkä myöskään terapeutille, jolla kävin siihen aikaan. Ujostelin omaa sukuanikin aina aluks kun tavattiin. Nykyään jos saat mut hiljaseks niin oot sanonut jotain todella mykistävää tai merkittävää. Puhelias on lievä ilmaisu musta puhuttaessa. 😀

Mikä sitten muutti ton pikkusen ressukan naiseksi, joka teille tätä narsistisen oloista avautumista kertoo? 3 asiaa.

                              Kuvia musta ja Ystävästä.

Ensimmäinen on Ystävä. Ystävä tuli mun elämään 8 ja 9 kouluvuoden välisenä kesänä, kun pyysin sen aikaista kaveria mukanani Särkänniemeen ja hän pyysi Ystävää mun selkäni takana, koska ei halunnut olla mun kanssa kahdestaan. Kävikin sitten niin, että kaveri läks kesken päivän ja me jäätiin Ystävän kanssa toisillemme lähes tuntemattomina viettään päivää kahdestaan. Sen jälkeen mun elämä ei oo ollu entisellään, luojan kiitos!

Ystävän kanssa/avulla kasvoin hiljaisesta hiirulaisesta normaaliksi teiniksi vaikkakin vähän naiivimmaksi kuin Ystävä oli. Ennen Ystävää mulla ei ollut mitään kokemuksia esim poikien kanssa hengailusta saatika treffailusta. Hyvä jos edes poikien kanssa puhumisesta oli kokemusta. Ystävän kanssa aloin viettämään aikaa poikien kanssa ja opin jopa vitsailemaan niiden kanssa. Ystävän kanssa myös kokeilin ekan kerran alkoholia ja hiippailtiin yöllä kotiin reilusti sovitun saapumisajan jälkeen. Ystävästä kasvoi mulle sisko, ihminen johon pystyin luottaan kuin kallioon, kannustaja, todellisuuteen herättäjä sekä tuki ja turva. Ystävän avulla opin pitämään puoliani ja sanomaan vastaan, jopa omille vanhemmille jos tarve oli. Ystävä on vielä tänäkin päivänä mun elämän Nro 1 nainen ja en häntä vaihtais pois mistään hinnasta. Tässä ollaan kiinni lopun elämää. <3

Toinen on Mies. Mies on ollut mun elämässä nyt 2 vuotta aikalailla päivälleen. Ennen kun tapasin miehen, olin vielä aika raakile aikuisen naisen roolissa. Osasin peruasiat, mutta pintaa syvemmälle mentäessä olin vielä aikuisen ja ylikasvaneen teinin välimuodossa. Mies antoi mulle motivaatiota, aikaa ja tilaa kasvaa ja muuttaa mun elämän suuntaa. Miehen ansiosta oon hyvässä noususuuntaisessa vaiheessa elämässäni. Oon ensimmäistä kertaa aidosti onnellinen. Kiitos siitä. <3

Kolmas asia, joka muutti mut olin minä itse. Ystävän hyvän pohjatyön ja Miehen tukemisen jäljiltä mulla oli nyt eväät kasvaa itse ihmisenä. Monien mutkien ja väärien valintojen kautta oon päätynyt nyt tilaan, mikä ei oo lähelläkään valmista, mutta missä olen tyytyväinen itteeni. Vaikka haluan vielä kehittyä ja muuttua, ei se tarkoita sitä, että inhoisin itseäni. Se tarkottaa sitä, että olen aikuistunut sen verran, että tiedostan mussa olevan vikoja, mutta ne ei välttämättä oo huono asia. Ne on vaan pieniä asioita, jotka täydentää kokonaisuutta, joka olen minä.

-M

ps. vielä muutama seikka, jotka tekee musta minut;

                        Omakuva <3

Inhoan: Sipulia, jyrsijöitä ynnä muita vastaavia, kaikkee mikä lävistää ihon (ironisesti mulla on 4 tatuointia), sitä etten osaa olla olematta kontrolloimassa kaikkea, jännitystä, runoja ja hoputtamista

Nautin: Vadelmista, saippuakuplista, kuplamuovin poksauttelusta, suklaasta (vähän liikaakin), lahjojen ostamisesta, toisten yllättämisestä, romantiikasta, siivoomisesta/järjestelystä, kirjoittamisesta ja salaisena paheena juoruilusta