Julkinen lupaus

Tiedätkö sen tunteen, kun asetat itsellesi tavoitteen, ryhdyt toimeen innokkaana ja kahden viikon sisällä olet jo takaisin lähtöruudussa? Minä tiedän! Ja varsinkin ne lupaukset, jotka teet hiljaa itsellesi, tuppautuvat unohtumaan hyvinkin pian. Joten. Ajattelin, että motivoin itseäni tekemällä lupauksistani ja tavoitteistani julkisia.

Tässä lista tavoitteistani;

1. Terveellisempien elämäntapojen kautta haluan pudottaa 15-20 kiloa painostani.

2. Opiskelen itselleni ylioppilastutkinnon (olen jo aloittanut kyseisen projektin osallistumalla aikuislukion nettikursseille, hyvä minä!)

3. Järjestän raha-asiani kuntoon, säästän rahaa tulevaisuuden suunnitelmia varten ja maksan laskuni ajoissa.

4. Kehitän itseäni henkisesti.

5. Harjoittelen lankutusta niin kauan, että pystyn lankuttamaan kerralla 4 minuutin ajan.

 

Näin. En voi perääntyä enää, sillä nyt aina kun tekee mieli luovuttaa, voi kuka tahansa muistuttaa minua siitä, mitkä tavoitteet asetin kaikkien nähtäville. 

Tavoitteellista syksyä kaikille!

Suhteet Oma elämä Terveys Opiskelu

Sairauksien syksy osa 2

Edellisessä osassa kerroin, kuinka olen syksyn ajan sairastanut taudin toisensa perään eikä loppua näy. Jutun kirjoittamisen jälkeen terveyteni on luhistunut kuin korttitalo. Vietin edellisyön sairaalassa ensiavun tarkkailuosastolla, koska vielä tietämättömistä syistä sain anafylaktisen reaktion, minkä seurauksena hengitystieni tukkeutuivat ja iholleni muodostui punaisia kuvioita. Sen lisäksi kilpirauhas verikokeideni tulokset tulivat ja TSH arvoni olivat koholla. Eli jonkinnäköistä kilpirauhasen häiriötoimintaa on olemassa. 

Apua tilanteeseeni olen saanut seuraavanlaisesti; sain eilen lääkemääräyksen Epipen adrenaliinikynään tulevien allergiakohtausten varalta, 2 erilaista kortisonikuuria sekä soitan itse huomenna sairaalaan allergiaosastolle udellakseni, että voisivatko he eilisen tapahtumien myötä nopeuttaa aikani saamista, jotta saisin mahdollisimman pian selville mikä näitä sairauksia aiheuttaa. Ei tarvitsisi sitten elää jatkuvassa pelossa sen kanssa, että ”jos nyt käytän tätä tuotetta, kuolenko minä?”

Hyvinvointi Terveys