Onnellisuus
Torstai 20.8.15
Vaaleat paperinohuet puuvillaverhot eivät paljon valoa pidättele. Herään aivan liian aikaisin ja pohdin millaiset rätit niihin ostaisin. Muutenkin huone on kovin paljas, pientä kivaa tanskalaista designia se kaipaisi. Suunnistan yliopistolle, löydän perille yhdellä kartan vilkaisulla. Kesän iltarasteilla samoilut eivät nähtävästi ole menneet hukkaan. Vaikka olen selaillut läjäpäin siloteltuja pressikuvia kampusalueesta, näky tekee paikan päällä todella vaikutuksen. Keltaiset kalkkikivitiilestä rakennetut harjakattoiset arkkityyppitalot sijoittuvat vehreään ja polveilevaan, jättimäiseen puistoon väljästi. Rakennukset vaihtelevat kooltaan, mittasuhteiltaan ja iältään, mutta kaikki sulavat sietämättömän hyvin maisemaan seiniä valtaavien köynnöskasvien sitomina. Eikä tämän harmonian komponenteiksi tarvita kuin paljon vihreää, tiiltä ja harjakatot. Tällaisena kauniina loppukesän päivänä on hankala keksiä parempaa paikkaa nauttia lämmöstä kuin kampuksen lampisydämen äärellä, paikallisten fuksiryhmien remutessa iloisesti vastarannalla.
Iso nivaska esitettä, karttaa ja lomakkeita, harvinaisen nätisti taitettu kaupungin tervetuliaispaketti laukussani kävelen kaula kenossa ympäri kampusta odotellessani tuutorini tapaamista. Kierrämme yhdessä vielä lisää paikkoja jutellen opiskelusta ja itsestämme. Taas yksi supermukava tanskalainen. Jatkan lopulta keskustaan, ja ihastellessani söpön värikkäitä asuintaloja matkalla latinalaiseen kortteliin koko kehooni tulvahtaa tuon tuosta pakahduksia siitä, miten siistiä kaikki onkaan.
En katso karttaa, yritän löytää keskustaan muiden kävelijöiden ja pyöräilijöiden perässä. Helppoa, sää on houkutellut ihmiset ulos. Joidenkin katujen autokaistat on varattu ainoastaan pyörille kävelijöiden pysyessä kiltisti omilla korotetuilla kiveyksillään. Pyöräilijät soljuvat kaistallaan sujuvina jonoina joka kadulla, eivät vain muutamilla huonosti suunnitelluilla pyöräteillä kuten kotona. Odotan jo liittymistä tuohon kaksipyöräisten aaltoon vuokranantajani ystävällisesti lainaamalla klassikkofillarilla, parkkeeraamista kapeiden katujen pyörillä vuoratuille seinustoille ja kipaisemista tyylikkään kotoisaan lempikahvilaan. Yksi ehdokas tähän pestiin on jo, ihanan ystävällisen kahvilantädin ansiosta. Kertoi heti tunnistaneensa englantini skandinaavisen ääntämyksen ja jatkoi kysellen innokkaasti opinnoista, asumisesta ja kaupungin ensivaikutelmista. Menen uudestaankin.
Muistan jo keväällä naureskelleeni tanskalaisten onnellisuusvertailussa menestymiselle ja sille olenkohan lähdössä vaihtoon vai terapiaan. Tämä palasi mieleeni törmätessäni juttuun Aarhusin onnellisuudesta ja sen syistä. Väittävät ilmeisesti tämän kylän olevan onnellisimman maan onnellisin kaupunki, ikke dårlig. Uskon väitteeseen ainakin tähän asti tapaamieni paikallisten pohjalta, kaikki ovat olleet kahvilantädin lailla enemmän kuin ystävällisiä. Ehkä se on tarttuvaa.