Procrastination 365
So many ways to spend a day, a month, a year you gonna. You’ve never gonna get another.
Au, au, au. Etureidet protestoivat jyrkissä portaissa kun könyän mummona alaspäin. Toissapäiväinen Crossfit-rykäisy taisi tulla niille yllätyksenä. Niin kuin pehmenneille kämmenillekin, rekissä roikkuminen hiersi komeat vesikellot. Muuten ensimmäinen treenikerta oli menestyksekäs. Ymmärsin jopa kolme peräkkäistä lausetta tanskaa, (joiden jälkeen en taas yhtään mitään) ja tutustuin luontevasti muihin treenaajiin ihmetellessäni mitäs tässä nyt pitikään tehdä. Ennen kaikkea paikan meininki teki vaikutuksen, rento fiilis tarttui ja burpeetkin irtosivat vähemmillä irvistyksillä. Innostuksissani hankin jäsenyyden, joten uutta tykitystä on luvassa kunhan pääsen taas tuolilta omin jaloin ylös.
Viime viikonlopun Köpis-reissun modernin tanskalaiskeittiön, Papirøenin katuruoan ja designmuseon näyttelykattauksen parissa herkuttelun jälkeenkään ei ole tarvinnut tyytyä tasapaksuun arkeen. Tällä viikolla uutuuksien listaan on kuulunut myös nykytaidetta ja sateenkaarikävelyä ARoS-museossa, lähempää tuttavuutta Icebergin kanssa sekä satamaan avatun DOKK1-kirjaston ihmettelyä. Uusi kirjasto on osa suurempaa Urban Mediaspace –projektia Aarhusissa, joka tähtää entisen teollisuussataman avaamiseen julkiseksi tilaksi. Muutos vaikuttaa olevan jo pitkällä, vaikka viereinen ranta on edelleen mylläyksen alla.
Suuren monikulmion muotoisen keskuskirjaston uudenlaista tilajakoa ja avointa pohjaratkaisua tutkiessa en voi olla näkemättä yhteyksiä Helsingin uuden Keskustakirjaston suunnitteluideologiaan. Täällä elävän monien toimintojen kirjastotilan idea tuntuu ainakin toimivan, toivottavasti se saadaan onnistumaan myös kotipuolessa. Pysäköinti on ratkaistu kätevästi nostamalla rakennus paalujen varaan ja sijoittamalla autot ja junarata sen alle. Kaupungin puoleisen julkisivun massiivinen istuskeluportaikko yhdistää kirjaston osaksi julkista tilaa ja houkuttelee nousemaan ylös rakennusta kiertävälle avoimelle terassille. No nyt meni lätinäksi, pieni sisäinen arkkitehti innostui. Eikä tajunnut edes ottaa kuvia.
Anyway – uusi tenttiinlukupaikka, check.
Huomenna luvassa Tanskan suurin Fredagsbar, joka perjantainen ohjelmanumero hieman suuremmassa koossa yliopiston vuosipäivän kunniaksi. Paikallinen perjantaibaari on loistava konsepti, jossa eri ainejärjestöt pistävät oman baarinsa pystyyn eri puolilla kampusaluetta ja opiskelijat kirmaavat puiston läpi baarista toiseen halvan kaljan perässä. Kuulostaa vähän Otaniemimeiningiltä, mutta on kaukana siitä, ehkä teekkareiden vähemmistöaseman ansiosta.
Nyt Netflixiä iltasaduksi että jalat kantaa huomenna. Ehkä opiskelen sitten ensi viikolla. Ehkä.