Eka viikko taputeltu
Ensimmäinen viikko Dublinissa on sujunut mallikkaasti ja usko kaupungin hienouteen vahvistuu päivä päivältä!
Tähän mennessä olen onnistunut hankkimaan itselleni puhelinliittymän, matkakortin, sosiaaliturvatunnuksen, työttömyyskorvaukset sekä selviämään jatkoon eräästä työhaastattelusta. Kyseiseen paikkaan järjestyksessään neljäs haastattelu on tällä viikolla, jolloin minun täytyy pitää parille herralle presentaatio annetusta aiheesta. Sen lisäksi, että täällä on tapana haastatella henkilöitä jopa lähemmäs kymmenen kertaa ennen valintaa, annetaan hakijoille usein myös tämän tyyppisiä tehtäviä.
Myös Sera on kotiutunut hyvin ja päässyt jo töihinkin! Seralle on buukattu mainoskuvaukset tälle päivälle, kun hänestä tulee Googlen sisäisen mainosvideon tähti. Tässä Sera painaa duunin Googlella:
Eilen vietimme sunnuntaita tutustumalla erääseen Dublinin lähiöön. Teimme porukalla matkaa Dun Laoghaire -nimiseen paikkaan, joka on mielettömän kaunis Dublinin kaupunginosa meren rannalla. Nämä tällaiset lähiöt ovat kuin pieniä kyliä, sillä niistä löytyy kaikki omat palvelut kuten kaupat, baarit, ravintolat, kirjastot, leffateatterit ja sairaalat. Valitsimme tällä kertaa kohteeksi Dun Laoghairen, koska siellä järjestetään sunnuntaisin ruokamarkkinat:
Julkinen liikenne Dublinissa toimii vaihtelevalla menestyksellä, mutta on pääsääntöisesti oikein hyvällä mallilla. Dun Laoghaireen esimerkiksi pääsee Dublinin keskustasta Dartilla eli paikallisjunalla noin puolessa tunnissa. Sunnuntaina Dartit olivat kuitenkin juuri sopivasti pois käytöstä, joten jouduimme käyttämään bussia, jolla matka kesti lähemmäs tunnin. Bussilinjoja menee paljon ja niiden käyttö on helppoa. Bussiin hypätessä kerrotaan kuljettajalle määränpää ja suoritetaan maksu joko käteisellä tai Leap cardia vilauttamalla. Leap card on Dublinin vastike Helsingin matkakortille, jolle siis voi ladata aikaa tai rahaa. Kortin saa omakseen huokeaan 5 euron hintaan, mutta jos haluaa ladata sille vaikkapa kuukauden matkustusaikaa, siitä saa maksaa noin 124 €. Melko kallista! Bussien ja junien lisäksi kaupungista löytyy myös pari Luas-ratikkalinjaa.