Vappu Irlannissa

Vappu on kai aika Suomalainen juhla tai ainakaan muissa maissa sitä ei käsittääkseni juhlita aivan samassa mittakaavassa kuin suomessa. Täällä Irlannissa vappu eli May Day on toukokuun ensimmäinen maanantai eli tällä kertaa siis 4.5. Minulla on töistä vapaata kaikki Irlannin kalenterin mukaiset pyhäpäivät, mutta saan siirtää niitä tarpeen mukaan parempiin ajankohtiin. Tämä johtuu siitä, että työskentelen Pohjoismaiden markkinoilla, joten eihän minun olisi mitään järkeä pitää 4.5. vapaata, kun Pohjoismaissa se on ihan normaali työpäivä.

2010_04_28_4bd80d322bfd9.jpg

May Day on siis kansallinen vapaapäivä täällä Irlannissa, joten kaikki pankit ynnä muut ”viralliset” paikat ovat kiinni. Kaikki vaatekaupat, baarit ja ravintolat ovat kuitenkin normaalisti auki. Maanantaina järjestetään jonkinlaisia paraateja ja kulkueita Dublinissa, mutta muutoin juhliminen on käsittääkseni aika hillittyä ja rauhallista eli täysin päinvastoin kuin Suomessa.

Itse en varmaankaan juhli tämä vuonna vappua Suomen enkä Irlannin mukana. Suomi-Iralanti-seura järjestää jonkinlaiset Vappu-juhlat täällä Dublinissa lauantaina, mutta saapa nähdä jaksaako sitä osallistua juhlahulinoihin. Toisaalta olisi kyllä kiva tavata muitakin Irlannissa asuvia Suomalaisia…

Hyvää Vappua kaikille!

Puheenaiheet Uutiset ja yhteiskunta