Voiko terveellisesti herkutella?

Voiko terveellisesti herkutella?

Ei ole minkäänlainen salaisuus, että vaikka pyrin syömään ja kaikinpuolin elämään mahdollisimman terveellisesti, rakastan silti välillä herkutella oikein kunnolla ja silloin ei todellakaan kelpaa mikään huijaus-herkku eli esim. banaanipannari, vaan silloin on pakko saada esimerkiksi tällainen suklaakakku-fudge-jäätelö-annos: En tiedä pärjäävätkö muut ihmiset vaan viikosta toiseen ilman minkäänlaisia ”kunnon” herkkuja vai sortuvatko kaikki silloin tällöin näihin todella […]

Dublin-Stockholm

Dublin-Stockholm

Viime viikolla olin elämäni ensimmäisellä työmatkalla! Lensin maanantaina kollegoideni kanssa Dublinista Tukholmaan tapaamaan pohjoismaiden tiimimme muita jäseniä. En ole siis koskaan aiemmin ollut ulkomailla työmatkalla, joten kaikki oli siis siinä mielessä aivan uutta. Vähän tuntuu kyllä hullulta lennättää neljä ihmistä kahdeksi yöksi toiseen maahan, jotta voimme tavata muutaman ihmisen…noh tällaista tämä kai on kansainvälisessä isossa firmassa. Lento sujui […]

Ai onko mulla tavoitteita? Eeeiiii….

Ai onko mulla tavoitteita? Eeeiiii….

Monet motivoivat itseään pääsemään tavoitteisiinsa tekemällä projekteistaan julkisia. Julistetaan facebookissa tai blogissa, että ”Laihdutan 5 kiloa ennen kesää. Juoksen maratonin syksyllä. Haen opiskelemaan lääkikseen.”  Kun tavoite on julkista tietoa, siihen on pakko päästä. Itselläni homma menee yleensä täysin päinvastoin. Olen nimittäin hyvin arka kertomaan kenellekään tavoitteistani tai asettamaan minkäänlaisia julkisia etappeja. Saatan hyvinkin asettaa itselleni mielessäni […]

Mä oon niin fitness

Mä oon niin fitness

Kauneusihanteet ovat muuttuneet vuosien, vuosikymmenten ja vuosisatojen varrella radikaalisti laidasta toiseen. Ihailun kohteena on ollut esimerkiksi mahdollisimman kapeavyötäröinen leidi, hieman rehevämpi typykkä, poikamainen nainen ja laihaakin laihempi tyttönen. Viimevuosina länsimainen kauneusihanne on siirtynyt tuosta mahdollisimman laihasta hieman sporttisempaan suuntaan. Nyt ihaillaan isoja pyllyjä ja treenataan kovaa. Habaa saa olla ja sixpäkin pitää vilkkua napapaidan alta (kuka […]

Paljonko toi paita maksoi?

Paljonko toi paita maksoi?

Viime viikkoina on kohistu norjalaisesta reality-sarjasta, jossa kolme teini-ikäistä muotibloggaajaa lähetetään tutustumaan Kambodzalaiseen vaatetehtaaseen ja sen työtekijöiden elämään. Sarja herättää katsojassaan paljon tunteita, sekä hyvässä että pahassa. On hienoa, että nämä nuoret uskaltavat haastaa itsensä ja oman maailmankuvansa vaikka varmasti tietävät matkaan lähtiessään, ettei vastassa välttämättä ole kovin kauniita asioita. Toisaalta on raivostuttavaa, että länsimainen […]