Kielitaidon kehitys

Ulkomaille muuttaessani stressasin huikeat määrät siitä kuinka tulen pärjäämään englannin taidoillani. Minulla on siis oikein vallan mainio kielitaito, mutta ei välttämättä kovinkaan hyvä itseluottamus puhua (varmastikin aika yleinen ongelma suomalaisille, että vähätellään itseään tässäkin). Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että mikäli haluan tässä maassa elää ja työskennellä, sitä englantia on vaan pakko alkaa nyt puhumaan.

Alku oli hyvinkin kankea, kun tuntui, että jokainen sana ja lause pitää miettiä kunnolla etukäteen, jotta uskaltaa sen sanoa. Kiinnitin myös kovasti huomiota yksityiskohtiin (päätteisiin ym.) ja pyrin ääntämään kaiken mahdollisimman hyvin ja selkeästi, jolloin puheeseen tuli ehkä hieman liikaa hassuja taukoja eikä rytmi ollut niin luonteva.

Sittemmin tajusin, ettei ketään kiinnosta meneekö kaikki oikein ääntämisen, pääteiden ja muun pikkusälän kanssa. Ei myöskään ole väliä osaanko kaikki sanat, sillä jokaisen asian voi selittää jotakin kiertotietä. Ymmärsin, että tärkeintä on saada asian pointti perille ja viis veisata menikö kaikki kieliopillisesti ihan nappiin.

Aina tulee olemaan sanoja ja sanontoja, joita en tiedä. Opin niitä kuitenkin koko ajan lisää ja perus fraasit sekä sanonnat sujuvat jo. Ihmiset ääntävät sanoja eri tavoin, jolloin ymmärtämisessä voi olla senkin puolesta vaikeuksia. Tämä asia on vain pakko hyväksyä ja olenkin jo tähän mennessä oppinut ymmärtämään eri murteita huomattavasti paremmin.

Uskon, että tämä itseluottamuksen puute johtuu suomalaisesta luonteenlaadusta. Kun vertaan omaa kielitaitoani esimerkiksi ranskalaisiin, ollaan ihan eri tasolla. Mutta silti ranskalaiset pitävät itseään todella hyvinä englannin puhujina eli tilanne on juuri päinvastainen kuin suomalaisilla. Tämä on mielestäni mahtavaa! Siis se, että ranskalaisilla on näin rautaine itsetunto. Pitää yrittää imeä sitä itseenkin 🙂

Milloinkohan englannista tulisi minulle sellainen kieli, että sen puhumiseen ei tarvitsisi kiinnittää niin paljon huomiota?