Kulttuuria, kulttuuria

Kun muutimme Dubliniin, olin hieman pettynyt kaupungin kulttuurirajontaan, sillä ensisilmäykseltä se näytti huomattavasti köyhemmältä kuin Helsingin (jossa tarjontaa on mielestäni paljon). Tämä oli kuitenkin vain väärä ensivaikutelma ja nyt, kun Dublini kulttuurielämää on pitänyt hetken silmällä, alkaa se vaikuttaa vähintäänkin yhtä eloisalta kuin Helsingin. Hurraa!untitled.png

Pari viikkoa sitten kävimme ensimmäistä kertaa teatterissa täällä ja kyseessä oli hieman modernisoitu (ei kuitenkaan liian) versio iki-ihanasta Romeosta ja Juliasta. Näytös esitettiin Gate Theatressa keskustassa, joka paljastaui oikein hienoksi, vanhaksi, noin 300-paikkaiseksi teatteriksi. Muista teattereita täällä ovat esimerkiksi uutuuttaan kiiltelevä suuri Board Gais Energy -teatteri (jonne menemme huomenna katsomaan To kill a mockingbird ja heinäkuussa Mamma Mia!), Olympia-teatteri, Abbey-teatteri sekä Gaiety-teatteri.

images.jpg

Paras tapa bongata uudet esitykset ja tapahtumat Dublinissa on yksinkertaisesti pitää silmät auki, kun liikkuu kaupungilla. Bussien kyljet sekä kadunvarsien julisteet vaihtuvat tiuhaan ja niistä bongaa helposti aina uusimmat esitykset. Toinen hyvä paikka seurata tapahtumia on ticketmaster-sivusto, joka on täällä vastaava kuin esimerkiksi lippupalvelu. Lähes kaikkien tapahtumien liput myydään täällä ticketmasterin kautta.

Itselleni sydäntä lähinnä ovat musikaalit sekä hyvänä kakkosena näytelmät. Erilaiset tanssiesitykset baletista riverdanceen kiehtovat myös ja joskus piristää myös jokin hieman itselle erikoisempi kulttuuririento kuten klassinen konsertti. Kulttuuri on loistava tapa irrottautua arjesta ja saada hetki nauttia jostakin kauniista, joka parhaimmillaan herättää suuria tunteita ja jättää pohdittavaa pidemmäksin aikaa.

Hyvinvointi Mieli Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta

Siis mikä Met-gaala?

Tällä viikolla ollaan kovasti kohistu Met-gaalasta, mutta aikanaan itselleni ei ollut ihan selvää, että mikäs gaala tämä nyt taas olikaan. Kyseessä on siis New Yorkissa järjestettävä, viralliselta nimeltään ”Costume Institute Gala”, jossa kerätään varoja Metropolitanin taidemuseon vaateinstituutille. Ei siis omaan korvaani mitenkään kovinkaan erityinen tai kiinnostava gaala, mutta pitihän ne punaisen maton puvut silti tsekata ja omiksi suosikeiksini nousivat Beyonce sekä yllätyksekseni Kim Kardashian, jota yleisesti ottaen en välttämättä niin paljon fanita.

Capture2.JPG

Capture.JPG

Olen aivan ihastunut näihin mekkoihin, joissa on käytetty läpikuultavaa kangasta roimalla kädellä ja loput puvusta onkin sitten kaiken maailman kimalletta. Ostin juuri itsellenikin yhden tämän tyylisen pikkumekon, joka ei kylläkään ihan näin paljastava ole.

Myös muun muassa Selena Gomez, Miley Cyrus ja Rihanna olivat johtavien muotilehtien mukaan parhaiten pukeutuneiden joukossa, mutta minuun nämä puvut eivät niin kovasti iskeneet. Selenan puku on ihan kiva, mutta Mileyn puvussa on mielestäni liian isot reiät kyljissä. Rihannan puku olisi voinut hyvinkin päässyt omalle ”parhaat puvut” listalleni, mutta en vain pysty olla miettimättä kuinka monta eläintä tuon puvun takia on tapettu (Kettutyttö sisälläni heräsi)? 

Capture.JPG

Capture2.JPG

Capture3.JPG

Kuvat on lainattu Voguen sivuilta.

Muoti Höpsöä Uutiset ja yhteiskunta Trendit