Irlantilainen ruokakulttuuri
Paikalliset sanovat, ettei Irlantilaista ruokakulttuuria ole olemassakaan, mutta olen hieman eri mieltä. Toki voin arvioida paikallista ruokakulttuuria vain näin maahanmuuttajan näkökulmasta, sillä enhän ole täällä kasvanut eikä minulla ole mahdollisuutta nähdä miten Irlantilaiset syövät kodeissaan. Mutta tässä silti joitakin huomioita!
Mielestäni eniten Irlantilaista ruokakulttuuria leimaa ns. pubiruokakulttuuri. Tällä tarkoitan siis sitä, että iltaisin keräännytään pubeihin syömään, juomaan ja vaihtamaan kuulumisia rasvaisen pubiruan äärellä. Tyypillisimmät pubiruoat ovat varmastikin perinteistäkin perinteisemmän fish&chipsin ohella kanankoivet sekä hampparit. Juomana näyttää menevän pääosin olutta. Ylipäänsä ruokaan, sen laatuun ja syömiseen ei suhtauduta niin vakavasti vaan enemmän nautiskellen eikä ruoan rasvaisuus tunnu olevan ongelma, sillä maku ja helppous ratkaisee. Myös sosialisointi muiden kanssa kuuluu ruokailuun suurempana osana kuin Suomessa yleensä.
Käsittääkseni ehkä perinteisin varsinainen ruokalaji Irlannissa ovat erilaiset Pie- eli piirakka-nimellä myytävät annokset, jotka eivät nimestään huolimatta ole varsinaisia piirakoita sanan suomalaisessa merkityksessä. Näissä annoksissa on usein jotakin lihakastiketta ja perunamuusia. Annos tarjoillaa yleensä pienessä padassa tai kulhossa, harvemmin tavallisella lautasella. Näitä annoksia löytyy jokaisesta itseään kunnioittavasta Irkku-turistiravintolasta, mutta henkilökohtaisesti vähän tylsiä annoksia makumaailmaltaan.
Irish breakfast on täällä iso juttu ja kuuluu usein viikonloppuun aamiaisena tai brunssina. Muuten annos on kutakuinkin sama kuin English breakfast, mutta irkkuversioon kuuluu paikallista puddingia eli suoraan suomennettuna vanukasta, joka on kuitenkin vanukkaan sijaan viipale mustan makkaran kaltaista tummaa tai vaaleaa makkaraa. Huikean täyttävä ja maukas setti!
Kokonaisuudessaan Irlannissa ei ole havaittavissa minkäänlaista fitness-/terveellisyys-villitystä, joka tällä hetkellä riehuu Suomessa hyvin voimakkaana. Suomessa maitorahka myy ennätysmääriä, on perustettu kokonaan gluteenittomia ravintoloita ja fitness-bloggarit elättävät itsensä peppukuvilla. Täällä lounaalla tarjoillaa edelleen sipsejä, tumman pastan saatika pakastemarjojen löytäminen kaupasta on kiven alla eikä ketään näytä asia haittaavan. Suomalaisilla olisi varmastikin opittavaa tästä asenteesta, ettei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti.
Paljon irkkujen ruokailutottumuksista kertoo mielestäni se, että tällä viikolla Dubliniin avattiin sipsi-sandwich-ravintola, jonne porukka jonotti heti avajaispäivänä. En voisi ikinä kuvitella, että sellainen toimisi Suomessa…siis leipiä, jonka välissä on sipsejä?!