Dublin-Stockholm

Viime viikolla olin elämäni ensimmäisellä työmatkalla! Lensin maanantaina kollegoideni kanssa Dublinista Tukholmaan tapaamaan pohjoismaiden tiimimme muita jäseniä. En ole siis koskaan aiemmin ollut ulkomailla työmatkalla, joten kaikki oli siis siinä mielessä aivan uutta. Vähän tuntuu kyllä hullulta lennättää neljä ihmistä kahdeksi yöksi toiseen maahan, jotta voimme tavata muutaman ihmisen…noh tällaista tämä kai on kansainvälisessä isossa firmassa. Lento sujui hyvin ja perille päästyämme majoituimme hotelliin.

photo 3.JPG

Maanantai oli siis lentopäivä ja illalla käytiin vain syömässä ennen yöpuulle painumista. Tiistai sitten puolestaan oli täysi työpäivä, joka jatkui vielä illallisella hotellin ravintolassa. Pitkä ja rankka päivä, jonka päätteeksi oli ihana päästä köllähtämään puhtaisiin lakanoihin hotellihuoneessa.

photo 5.JPG

Rakastan hotelleja! Parhaat asiat ovat hotellilakanat, jotka ovat aina niin puhtaat ja hienosti pedatut sekä hotellin aamiainen, jossa on hyvin hankalaa olla syömättä itseään ähkyyn. Ainut pettymys oli, ettei huoneessa tällä kertaa ollut kylpyammetta 🙁

Keskiviikkona sitten lensimmekin jo Kööpenhaminan kautta takaisin Dubliniin. Täytyy sanoa näin ensimmäisen työmatkan jälkeen, että ihan mukavalta puuhalta tämä vaikuttaa! Kivaa vaihtelua toimistolla istumiseen ja mukava tavata muutakin tiimiä välillä. Seuraava työmatka on sitten ensi kuussa, jolloin kohteena on huomattavasti eksoottisempi San Francisco.

photo 4.JPG

Oli hieman haikeaa olla Tukholmassa, kun melkein voit nähdä koti-Suomen, mutta et sittenkään ihan…noh parin viikon päästä tullaan käymään Suomessa, kun ystävämme menevät naimisiin!

Suhteet Oma elämä Matkat Työ

Ai onko mulla tavoitteita? Eeeiiii….

Monet motivoivat itseään pääsemään tavoitteisiinsa tekemällä projekteistaan julkisia. Julistetaan facebookissa tai blogissa, että ”Laihdutan 5 kiloa ennen kesää. Juoksen maratonin syksyllä. Haen opiskelemaan lääkikseen.”  Kun tavoite on julkista tietoa, siihen on pakko päästä.

Kuvankaappaus 2015-2-4 kello 17.57.16.png

Itselläni homma menee yleensä täysin päinvastoin. Olen nimittäin hyvin arka kertomaan kenellekään tavoitteistani tai asettamaan minkäänlaisia julkisia etappeja. Saatan hyvinkin asettaa itselleni mielessäni tavoitteen, että haluan juosta maratonin joskus, mutta en missään nimessä kuuluta sitä julkisesti tai ainakaan millään tarkalla päivämäärällä varustettuna. Tämä johtuu siitä, että en halua asettaa itselleni mitään turhia paineita. Jos jonkun asian todella haluan tehdä, teen sen kyllä ja voin kertoa siitä sitten ihmisille kyllä jälkeenpäin. Mutta haluan pidättää itselläni mahdollisuuden myös lopettaa homman kesken ilman sen kummempia selityksiä.

Syynä tähän on se, että osaan olla melko lyhytjänteinen ihminen enkä välttämättä jaksa pysyä omissa suunnitelmissani kovinkaan pitkään. Teen yhtä asiaa kovalla innolla vähän aikaa, mutta yhtäkkiä jotain kiinnostavampaa saattaakin ilmaantua tai menetän muuten vain täysin mielenkiintoni kyseiseen asiaan. Ei vaan enää huvita. Tiedostan tämän piirteen itsessäni ja hyväksyn sen täysin. Haluan nauttia elämästä ja tehdä juuri niitä asioita kuin huvittaa! Kun tällainen täydellinen mielenkiinnon lopahtaminen tapahtuu ja sallin itseni jättää leikin kesken, kyseessä on tällöin kuitenkin jokin melko merkityksetön asia, joka ei todella vaikuta elämääni kovinkaan radikaalisti. Esimerkiksi tuo maratoni; olisihan se kiva joskus juosta, mutta eipä sillä ole oikeastaan minkäänlaista merkitystä juoksenko sen vai en. Jos kyse on jostakin oikeasti tärkeästä, vaikkapa parisuhteesta tai työstä, niin kyllä sen hetkellisen suvannon läpi räpistellään.

short_attention_span_squirrel_post_card-rcba86e578fc74a58b3d416cb143e83d3_vgbaq_8byvr_512.jpg

Tiedän, että on täysin pöljää ajatella, että jos julistan jotakin vaikkapa facebookissa, kaikki sen jälkeen seuraavat ja kyselevät miten projekti edistyy 😀 Ihmisillä on niin kiire omien projektiensa ja oman navan kaivelun kanssa, että ei toisten ihmisten asioita muista kukaan! Mutta eipä tiikeri pääse raidoistaan, joten tulevaisuudessakaan on turha odotella minulta mitään julkisia julistuksia.

Tällaisia lupauksia kannustan puolestaan kaikkia tekemään, julkisesti tai omassa mielessä:

Kuvankaappaus 2015-2-4 kello 17.53.11.png

 

Suhteet Oma elämä Mieli