Olen nyt kolmen viikon ajan juossut töistä kotiin reppu selässä ja vaikuttaa siltä, että kyseessä on jonkinasteinen hurahtaminen.

Alkuun ongelmia aiheutti kuitenkin se reppu. Menen aamulla töihin työvaatteissa juoksukamat repussa ja iltapäivällä vaihdan työvatteet reppuun ja juoksukamat päälle. Reppu on siis pakko olla, että saan roudattua näitä kamoja kodin ja työpaikan välillä. Ensimmäisellä viikolla juoksin oman reppuni kanssa, joka on siis ihan tavallinen reppu ilman mitään tukihihnoja tai vastaavaa ja sain selkäni kovin kipeäksi. Toisella viikolla vaihdoin Lassen reppuun, joka ei sekään ole mitenkään optimoitu juoksuun, mutta saan kuitenkin hihnoilla kiristettyä sen selkääni, jolloin säästyn pahimmalta selkäsäryltä.

Järjevintä olisi varmaankin ostaa ihan kunnon juoksureppu, mutta en ole tehnyt niin kolmesta syystä:

a) Olen pihi ja ajattelen, että jos edes jotenkuten pärjään ilmankin, niin en osta. Minulla on jo kaksi reppua (molemmat on saatu ilmaislahjana jostain).

b) Pelkään, että heti jos ostan repun, intoni lopahtaa. Tunnen itseni ja tiedän, että hurahdukseni harvoin kestävät kovin pitkään. 

c) En halua kaappiini lojumaan yhtään enempää tavaraa kuin on pakko olla.

Todennäköisesti jatkan siis edelleenkin vanhalla repulla vaikka olenkin haaveillut juoksurepusta jo pari vuotta. Hyvin se askel nousee silti! Hetki meni, että repun kanssa tottui juoksemaan, mutta viime viikolla se tuntui jo aikas hyvältä 🙂 Matkalla saattaa törmätä vaikka lasten hurling-treeneihin:

Kauneusihanteet ovat muuttuneet vuosien, vuosikymmenten ja vuosisatojen varrella radikaalisti laidasta toiseen. Ihailun kohteena on ollut esimerkiksi mahdollisimman kapeavyötäröinen leidi, hieman rehevämpi typykkä, poikamainen nainen ja laihaakin laihempi tyttönen. Viimevuosina länsimainen kauneusihanne on siirtynyt tuosta mahdollisimman laihasta hieman sporttisempaan suuntaan. Nyt ihaillaan isoja pyllyjä ja treenataan kovaa. Habaa saa olla ja sixpäkin pitää vilkkua napapaidan alta (kuka olisi muuten uskonut, että napapaidat palaavat muotiin näin pian?!).

Nykyään vähintään joka toinen ulkonäöstään kiinnostunut nuori nainen postaa keskimäärin viisi selfietä/belfietä päivässä lenkiltä/kuntosalilta/HIIT-tunnilta/crossfit-treeneistä. Pitää tietysti myös muistaa kehonhuolto eli lisäksi tulee vielä keskimäärin viisi selfietä/belfietä päivässä joogasta/putkirullailusta/meditoinnista. Ja nämä ovat tietysti sitten motivaatiokuvia muita ihmisiä varten eikä mitään huomion/tykkäysten kalastelua tutuilta. Muista myös iskulauseet kuten ”No pain no gain”, ”I may not be there yet but I’m closer than I was yesterday” ja ”Stop wishing start doing”. Näiden lukemisen jälkeen jaksaa taas kyykätä!

Eikä pidä unohtaa niitä ruokakuvia! Keskimäärin viisi kuvaa päivässä banaanipannarista/kana-riisiannoksesta/rahkasta. Rahkaa myydään enemmän kuin koskaan, sillä jokainen itseään arvostava fitness-tyyppi pitää sitä ruokavalionsa kulmakivenä. Paitsi tietysti jos noudattaa maidotonta ruokavaliota, joka on tämän hetken hitti gluteenittoman ruokavalion ja luolamiesruokavalion ohella.

Älkää käsittäkö väärin, rakastan itsekin kuntosalia, juoksemista sekä hot joogaa ja haluaisin kokeilla HIIT-tuntia. Rahka on lempiruokani (kaipaan sitä niin täällä Dublinissa) ja banaanipannari uusin rakkauteni (täällä oma reseptini). Välillä vaan naurattaa miten koko Suomi on niin hurahtanut fitnekseen…vai onko: ”Kuntoilubuumilla retostellaan, mutta suomalaiset ovat yhä löysää ja lihavaa kansaa”.