Olen tänään viimeistä päivää Dublinissa (okei tulen vielä heinäkuussa käymään nopeasti) ja ihan kohta on siis aika sanoa hyvästit tälle kaupungille ja kodille. Eli mikä on fiilis?

Innostunut, malttamaton, odottava, jännittynyt. Mutta ei oikeastaan millään tavalla haikea tai surullinen niin kuin voisi odottaa, kun jättää kodin. Ehkä se tulee myöhemmin.

Dublin on kiva kaupunki ja meillä on ollut täällä ihana koti. Mutta koko tämän ajan olen ollut työssä jota, no ihan rehellisesti jos sanotaan, vihaan. Ehkä siksi tunnen jopa pientä helpotusta, että kaupunki jää nyt taakse. En tiedä onko työ kaikilla näin tärkeä osa elämää, että se todella vaikuttaa miten asioita kokee. Toisaalta töissä vietetään suurin osa arjesta, joten on kai se luonnollista, että se vaikuttaa näin vahvasti. Varsinkin näin ulkomailla ollessa elämä keskittyy aika paljon työn ympärille, kun ei ole niin paljon sitä kaikkea häppeningiä työn ulkopuolella.

Olen lukenut viime aikoina muidenkin ulkomailla asuneiden suomalaisten blogeja ja yllättävän monella on ollut hieman samaa tyhjyydentunnetta ulkomailla asuessa kuin itselläni. Ulkomaille lähdetään kiiltokuvat silmissä eikä välttämättä ymmärretä mitä kaikkea jättääkään taakseen. Suomessa on koko ajan jotain meneillään ja paikkoja johon mennä, ystävät kutsuvat bileisiin ja on sukukokouksia ja muuta. Yhtäkkiä se kaikki loppuu. Ei ole enää kuin työpaikka ja omat harrastukset. Tottakai ystäviä voi ajan kanssa löytää ulkomaillakin, mutta ainakin alussa tyhjyydentunne saattaa lyödä kasvoille aika kovaa. Siksi työpaikan rooli saattaa korostua ulkomailla asuessa.

All in all – olen iloinen, että nyt lähdetään elämässä eteenpäin ja mennään katsomaan mitä Lontoolla on meille tarjota.