Mihin mun rahat menee?

Olen jäänyt koukkuun äppiin, jolla seuraan mihin kulutan rahaa. Idea on yksinkertainen: kirjaat applikaatioon kaikki tulosi ja menosi ja se näyttää sinulle mihin roposet kokonaisuudessaan hupenevat. Olen käyttänyt äppia nyt muutaman kuukauden ja täytyy sanoa, että olin varsinkin alussa (ja olen edelleen) järkyttynyt siitä, miten paljon rahaa palaa.

 

Näin rahanmeno suunnilleen jakautuu:

Asuminen: 20 %

Matkustelu: 20 %

Ruoka: 10 %

Kauneudenhoito, vaatteet ym: 10 %

Vapaa-aika: 10 %

Säästöön: 30 %

 

Minun olisi hyvin helppo pienentää kulujani. Esimerkiksi matkusteluun menee tällä hetkellä valtavasti rahaa varsinkin, jos vertaa sen osuutta muihin menoihin. Ei olisi myöskään pakollista ostaa uusia vaatteita, laittaa rakennekynsiä ja kestoripsiä tai käydä hieronnassa. Ruoasta voisi aina nipistää – ostaisi vain sitä halvinta pöperöä. Samoin vapaa-aikaan voisi käyttää vähemmän – jättäisi muutamat illanistujaiset väliin. Asuminen on oikeastaan näistä menoista ainut, josta ei voi tinkiä.

Toisaalta minulla jää silti ihan hyvin rahaa myös säästöön, joten tarvitseeko näistä nipistää? Eikö vähän voi nauttia elämästä sen sijaan, että keskittyisi vain säästämään mahdollisimman paljon? En kuitenkaan koe, että tuhlailisin rahaa mihinkään aivan päättömästi, vaan kohtuullisen harkitsevasti kuitenkin panostan niihin asioihin, jotka koen itselleni tärkeiksi ja jotka tuovat minulle iloa elämään.

PS. Äpin nimi on Spending Tracker, jos joku haluaa kokeilla.

Suhteet Oma elämä Mieli Raha

Muutto maasta toiseen -projekti

Olen aina ollut ihminen, joka kaipaa jännitystä elämään. Koko ajan pitää olla jotakin actionia, projektia tai muuta päällä, jotta mielenkiinto pysyy yllä. Jos elämä on päivästä toiseen vaan sitä ihan samaa ilman mitään prospekteja muutoksesta, kyllästyminen iskee nopeasti. En siis ole ikinä oppinut nauttimaan pitkällä aikavälillä ihan vaan siitä tavallisesta arjesta, vaikka toki sitäkin pitää olla.

Muuttaminen maasta toiseen on yksi tapa ehkäistä tätä kyllästymistä. Se on yksi tapa hankkia elämään projekti, joka pitää mielenkiintoa yllä aina tietyn aikaa. Tällaisen projektin kesto tuntuu ainakin omalla kohdallani olevan muutama kuukausi, ehkä puolisen vuotta ja prosessi menee suunnilleen näin:

VAIHE 1. Kuukausi/kuukaudet ennen muuttoa. Pohditaan mitä kaikkea täytyy hoitaa ennen muuttoa ja tehdään paljon muistilistoja. Irtisanotaan sopimuksia: vuokrasopimus, kaasu, sähkö, vesi, jäte, netti, kännykkä jne. Hoidetaan mahdollisimman paljon asioita pois alta ja selvitellään eri tahojen kanssa kuinka hommat hoituvat. Koko ajan tulee yllätyksiä ja täytyy tehdä uusia suunnitelmia.

VAIHE 2. Itse muutto kestää pari viikkoa. Jos hommat on onnistunut valmistelemaan hyvin, on itse muutto kohtalaisen helppo. Kamat kasaan ja suunta uuteen kämppään. Sitten pankkitilin avaamista, sosiaaliturvatunnuksen hoitamista, kännykkä- ja nettiliittymät, vesi-, kaasu-, jäte- ja sähkösopimukset jne.

VAIHE 3. Kun kaikki on hoidettu –vaihe. Tässä kohtaa voi huokaista, sillä kaikki on valmista ja uusi elämä uudessa maassa voi alkaa.

VAIHE 4. Kuherruskuukausi. Kestää viikkoja/kuukausia, ehkä jopa puolisen vuotta. Kaikki on uutta ja jännittävää. Tutkimusretkiä kaupungin eri alueille ja paikallisten tapojen opettelua. Missä on lähin kauppa? Miten bussi toimii? Ihana kahvila!

VAIHE 5. Taantuminen ja välikausi. Projekti saadaan päätökseen eli eläminen uudessa ympäristössä alkaa tuntua normaalilta ja arki koittaa. Kaikki ei enää olekaan uutta ja jännittävää. Sama herätyskello soittaa joka aamu ja bussissa on samat ihmiset. Lähikaupasta on aina sunnuntaisin ananas loppu.

Uuteen maahan muuttaminen –projekti kantaa siis ainakin omalla kohdallani noin puoli vuotta. Ja sitten tulee taas kaipuu uuteen projektiin. Mutta nautitaan nyt tästä ensin! 🙂

PS. Sera ei paljon muutosta stressaa…

img_20160515_095716.jpg

Suhteet Sisustus Oma elämä Mieli