Suunnitelmana tänne muuttaessa oli elää (siihen saakka, että saan töitä) hyvin tiukasti, kurinalaisesti ja harkiten jokaista ostosta, koska jo elämisen peruskustannukset (asunto, vesi, sähkö, kaasu, ruoka, kulkeminen jne.) ovat kohdallamme korkeammat täällä kuin Suomessa. Tähän yhdistettynä vielä se fakta, että toinen meistä tosiaan on työtön, ei tietenkään mitenkään auta finanssipuolta.

Noh, tämä köyhäily ei varsinaisesti ole alkanut kovin lupaavasti…ravintoloissa ollaan syöty, kaupungin klubeja ja pubeja ollaan kierretty, näyttelyissä käyty, shoppailuakin on harrastettu oikein urakalla ja ehkä suurimpana yksittäisenä hankintana tähän mennessä on ollut 46-tuumainen TV (Lasse sai siis tahtonsa läpi ja nyt sellainen nököttää tuolla olohuoneessa. Ei mitenkään liian iso mun mielestä…). TV:stä ei kylläkään näy yhtään kanavaa eikä siihen saa mitenkään kiinni esimerkiksi läppäriä, jonka kautta ohjelmia voisi katsoa. Tällä hetkellä voimme siis vain ihailla TV:n kaunista ulkomuotoa. Upeeta!!!

Ennen kuin tieto tänne lähdöstä tuli, olin juuri tuudittautunut Suomessa siihen tunteeseen, että kaikki asiat ovat tosi hyvin. On kiva koti, poikaystävä, perhe, ystävät, koira, työpaikka, harrastukset ja siis ihan kaikki oli hyvin. Toki aina voi valittaa jostain, sillä aina on vähintäänkin niitä kuuluisia 1st world problemseja kuten Miksei Beyonce tule ikinä Suomeen keikalle? Miksi meille tarjoillaan töissä aamupalaa vain maanantaisin? Miksen mä löydä mistään sellaista ihanaa pörrötakkia? Miksi sataa räntää? Miksi niiden pitää laittaa tossa lähikahvilassa leipiin suolakurkkuja? Oikein hävettää, kun saan välillä itseni kiinni tällaisista asioista valittamisesta…Jokatapauksessa haluan siis sanoa, että olin onnellinen Suomessa enkä siis kaivannut minkäänlaista ”uutta alku”.

Pakko kuitenkin myöntää, että nyt kun sellaisen on ihan pyytämättä saanut, niin on se aika siisti fiilis! Olen aina pitänyt vapauden tunteesta, siitä etten ole liiaksi sidottu mihinkään ja että saan tehdä kutakuinkin mitä itse haluan. Täällä minulla on tunne, että voin tehdä ihan mitä haluan ja olla ihan millainen haluan. Kukaan ei tunne minua, kukaan ei odota minulta mitään, kukaan ei tiedä minusta mitään. Jos haluaisi, tämän kaiken voisi nähdä myös täysin päinvastaisesta näkökulmasta; en tunne täältä ketään, olen kaukana kaikesta tutusta ja turvallisesta, en tiedä yhtään mihin pitää mennä, jos tulee hätä. Mutta olen ehdottomasti ensimmäisen näkökulman kannalla. Seikkailu! 🙂