Lounaslenkki

Välillä tuntuu, että syystä tai toisesta urheilulle ei meinaa löytyä aikaa. Tai sitten kuntoilemaan lähteminen pitkän työpäivän jälkeen ei vaan enää houkuta, sillä sohva on niin pehmeä. Olen keksinyt tähän ongelmaan loistavan ratkaisun: Lounaslenkki.

Lounaslenkki ei suinkaan tarkoita HK:n sinisen nauttimista lounaaksi vaan sitä, että kun lounasaika lähestyy, vetäydyn pukuhuoneeseen vetämään juoksutrikoita jalkaan. Sitten kipaisen puolen tunnin lenkin läheiseen puistoon ja palaan suihkun kautta työpisteelle. Miten käytännöllistä ja tehokasta! Ja aikaa meni kokonaisuudessaan 50 minuuttia.

On hauska käydä lounaslenkillä myös siksi, että maailma näyttää kovin erilaiselta tuohon aikaan verrattuna vaikkapa aamu- tai iltaseitsemään, jolloin yleensä lenkkini teen. Ensinnäkin maailmassa on valoa! Ja se tekee paljon. Lisäksi on mielenkiintoista nähdä liikkeellä aivan erilaisia ihmisiä kuin normaalisti eli muitakin kuin työmatkalaisia. Ja kyllä muuten maistuu lounas hyvältä lenkin ja suihkun jälkeen.

Suosittelen 🙂

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys

Movember – treeniä joka päivä

Virallinen movember-juttuhan on kasvattaa viikset, mutta koska se ei naisilta oikein onnistu, on keksitty naisille oma tapa osallistua. Tarkoituksena on harrastaa marraskuun jokaisena päivänä liikuntaa ja kirjata liikuntakerrat Movember-sivustolla. Liikunnaksi kelpaa vaikkapa kävelylenkki eli joka päivä ei ole pakko vetää hikitreeniä. Ja jos joku päivä jää välistä, voit tehdä toisena päivänä kaksi treeniä.

Movember-kampanja on mielestäni lisännyt tietoisuutta miesten kärsimistä terveysongelmista kuten eturauhassyövästä, mutta suhtaudun silti melko skeptisesti viralliseen Movember-järjestöön, jonka väitetään lahjoittavan vain 17 senttiä lahjoitetusta eurosta tutkimukseen. Se on aika vähän.

Itselleni Movember-kampanja on lähinnä tapa motivoitua liikkumaan hieman aktiivisemmin marraskuussa, joka tuppaa olemaan melko harmaa ja masentava kuukausi. Toki kiikarissa häämöttää myös parin viikon päästä alkava loma, jolloin bikinikunnosta ei olisi haittaa 🙂

Vielä ei ole myöhäistä aloittaa, mukaan pääsee helposti luomalla profiilin Movember-sivustolla: Linkki

capture.jpg

Hyvinvointi Mieli Terveys Uutiset ja yhteiskunta