Säilykepurkin avaaminen ilman avaaja

Noniiiiiin pitkän ja hikisen matkan jälkeen olemme vihdoin turvallisesti perillä Dublinissa!

Haasteita ja jännityksen täyteisiä hetkiä riitti pitkin matkaa eikä stressitaso päässyt missään vaiheessa laskemaan turhan alas. Onko oma lento ajoissa? Tuleeko rinkka Lontooseen? Onko Seran lento mennyt hyvin? Saako metroon mennä koiran kanssa? Onko ok, että vien kolmen ihmisen paikan kaikkien varusteideni takia? Ehdimmekö junaan? Ehdimmekö vaihtaa junaa, vaikka ensimmäinen juna on myöhässä? Ensimmäinen huippukohta reissussa oli Lontoossa koiran vastaanotto, jota viivästytti rahtikeskuksessa asioinnin keskeyttänyt pommiuhka ja sitä seurannut evakuointi.

Tämän episodin jälkeisen yön vietimme kutakuinkin tyhjällä Heathrown kentällä:

Kuvankaappaus 2014-10-22 kello 16.56.48.png

Toiseksi jännittävin tilanne koettiin Holyheadin lauttaterminaalissa, sillä Gonzalo-myrsky oli iskenyt Irlanninmerelle juuri tuona päivänä ja suurin osa lautoista oli peruttu. Oli siis suuren suuri vaara, että olisimme joutuneet jäämään vielä Holyheadiin yöksi kaiken sen reissaamisen jälkeen. Usean tunnin epävarmuuden ja odottelun jälkeen lauttamme pääsi kuitenkin lähtemään ja saavuimme Dubliniin myöhään illalla väsyneinä ja hikisinä, mutta onnellisina.

Minulla on ollut koko ajan vahva usko, että Irlanti tulee opettamaan minulle monia asioita. En olisi kuitenkaan uskonut, että ensimmäisenä opin avaamaan tonnikalapurkin ilman tölkinavaajaa! Ruoanlaitto vaati muutenkin hieman improvisointia, sillä meillä ei ole suunnilleen mitään muuta kuin pari lautasta. Näin upea tonnikalapasta nuudeleiden kera syntyi mikrossa:

Kuvankaappaus 2014-10-22 kello 16.35.32.png

 

Suhteet Oma elämä Matkat