Tääl on bileet, kaikki sileeks
Dublin on ihan huikea bailukaupunki!
Perus-pubit ovat täynnä porukkaa ihan joka ilta. Ihmiset käyvät niissä tapaamassa ystäviään, katsomassa matseja, syömässä, juomassa ja ihan vain hengailemassa. Meidän oma lähipubimme eli oma Punavuoren Ahvenemme on Oarsman, jonne on matkaa vain pari korttelia. Saman matkan päässä on myös muita pubeja, mutta ei mikään niistä pärjää Oarsmanille! Kyseisestä paikasta saa huikeaa pubiruokaa (hot wigsejä, fish&chipsejä, burgereita…), siellä näytetään joka ilta matseja (Lassea kiinnostaa, ei minua), tarjoilu pelaa ja tunnelma on kotoisa. Ainut miinus on se, että paikan maine on alkanut kiiriä, joten pubi on suosituimpina iltoina aivan täynnä 🙁
Yhden pubin perässä ei kuitenkaan missään nimessä kannata raahautua toiselle puolelle kaupunkia, sillä hyviä pubeja löytyy kaikkialta Dublinista. Aivan huikean loistava mesta keskustassa on Hairy Lemon, jossa pääsee nauttimaa aidon Irlantilaisen illallisen ja sen jälkeen iltaa voi hyvin jatkaa samassa hurmaavassa irkkupubissa. Viikonloppuisin siellä on ihan kunnon bileet.
Kadun toisella puolella Hairy Lemonista sijaitsee Capitol lounge, joka onkin sitten aivan eri tyyppinen paikka kuin Hairy Lemon. Kyseessä on selkeästi tyylikkäämmän väen bilemesta, jossa kaikki coctailit ovat aina 5 €, paisti happy hourin aikana saa kaksi 6 eurolla! Hyvää musaa, hyviä drinkkejä ja viikonloppuisin aivan tukossa.
Suosikkini tähän saakka kunnon bilemestoista on Sams bar, jossa voi nauttia tunnelmasta kolmessa eri kerroksessa. Mesta on monesti aika täynnä, mutta ylemmissä kerroksissa on yleensä tilaa ja siellä onkin parempi meininki kuin alimmassa kerroksessa, joka on hallimaisempi sali. Paikassa voi tanssia tai sitten vain hengailla. Musiikki on aika vaihtelevaa, mutta yleensä hyvää ja bonuksena usein kuultavat ysärihitit!
Jos haluaa kunnon klubikokemuksen, kannattaa suunnata Coppersiin. Sen tuntevat kaikki ja sen sanotaan olevan Euroopan parhaiten tuottava yökerho! En sinänsä ihmettele, sillä sisäänpääsymaksu on 10 € (narikka halutessaan erikseen), paikka on melko iso ja aivan tupaten täynnä porukkaa. Musa on hyvää ja meininki sinänsä kohdallaan, mutta omaan makuuni älytön tungos oli liikaa.
Yleisesti ottaen jonottaa ei yleensä baareihin tarvitse eikä papereita kysellä. Läheskään kaikkiin baareihin ei myöskään ole pääsymaksua eikä narikkaakaan useimmiten löydy.
PS. Tämä viikonloppu vierähtää ystävän luona Leedsissä ja maanantaina alkaakin sitten työt, iiiik! Hyvää viikonloppua kaikille :)