Eka kerta!
Moikka kaikille! Oon jo pitkään halunnut alkaa bloggaamaan, joten here goes. Alotetaan lyhyellä esittelytekstillä:

Nimeni on Sofia Arnold, olen kotoisin Pohjois-Karjalasta ja valmistuin Ilomantsin lukiosta viime keväänä. Harrastan monipuolista liikuntaa ja maalausta.Parasta on aamukahvi ja ihanat ystävät. Kauneus ja hyvinvointikin on lähellä sydäntä. Lukion jälkeen minulla ei ollut selkeitä suunnitelmia, en tiennyt mitä haluan tehdä jatkossa ja olin ihan pihalla mihin pitäisi hakea jatko-opiskelemaan: lääketiedettä, taidetta vai tekniikkaa. Monen mutkan kautta päädyin pitämään välivuoden, jonka aikana ehdin etsiä itseäni ja pohtia mitä haluan tulevaisuudeltani.Luonteeltani olen utelias ja aina valmis kokeilemaan kaikkea uutta. Koulussa oon ollut aina ahkera ja kieltämättä vuoden hengähdystauko opinnoista ei enää tunnu niin kamalalta,sillä nyt on aikaa toteuttaa muita unelmia.

Mietin pitkään, miten saisin välivuodesta kaikkein mahdollisen irti. Tiesin heti, että jotakin oli nyt keksittävä! Uusin parit ylppärit nyt syksyllä, että ensi vuonna minulla olisi mahdollisimman hyvät mahdollisuudet päästä siihen kouluun, mihin ikinä päätän hakea. Lokakuun alussa lähdetään reppureissaamaan Kaakkois-Aasiaan ystäväni kanssa. Suunnitelmana on pakata koko omaisuus 40l reppuun ja suunnata toiselle puolelle maapalloa etsimään upeita kokemuksia ja seikkailuja sekä kokeilemaan miltä vapaus, itsenäisyys ja vastuu tuntuu. Tavoitteena on selvitä pienellä budjetilla, mutta nähdä paljon, nauttia lomasta, rentoutua ja tavata uusia ihmisiä. Reissureittiä on hahmoteltu valmiiksi ja alun ohjelmaa katsottu valmiiksi, mutta liikaa ei mietitä eikä suunnitella! Kylläpä jännittää, apua!

Tuun päivittelemään reissuun valmistautumisesta ja itse reissusta myöhemmin!
-Sofia