Keskipaikan matkustaja

20180415_192403_0001.png

Kun lähdin Pariisiin, lentokoneessa vieressäni istui vasemmalla Japanista kotoisin oleva mies, joka puhui hyvin nopeaa englantia ja jolla oli hyvin kiire jonnekin. Oikealla puolellani istui ranskalainen mies, joka nukahti samantien kun kone oli ilmassa. Jostain syystä saan lentokoneissa aina keskipaikan. Se on siinä mielessä hyvä paikka, jos oikealla oleva sattuu nukahtamaan, on ainakin teoreettinen mahdollisuus päästä kuulemaan vasemman vierustoverin elämän tai päivän tarina. 

Japanista kotoisin oleva mies, jonka nimi minulle kyllä kerrottiin, mutta joka pyyhkiytyi mielestäni samalla sekunnilla, vaikutti siltä ettei aio käyttää aikaansa uusiin ihmisiin ehkä enää ikinä. Minä mietin samalla miksi välillä on niin vaikea kuunnella ihmisten nimiä. Joko sitä keskittyy niin paljon oman nimensä muistamiseen ja sen saamiseen ulos oikein, tai sitten on vain muuten malttamattomana tarinoiden edessä.  Tällä lennolla minulla ei siis ollut ketään, ketä piinata kysymyksilläni. Lentokoneissa on onneksi toinenkin vaihtoehtoinen ajankulutustapa. Nimittäin salakuuntelu. Takanani istui nuorehko pari. Jos en olisi kurkannut penkkirivin välistä, en olisi tiennyt tätä seikkaa heistä pelkän keskustelun kautta. Olisin luultavasti ajatellut, että pari on ollut yhdessä n. 64-vuotta.  Paljon ihania sanoja. Matkan suunnittelua. Yksi riita ja yksi sovinto.

Kolmas ja ehkä järkevin, sekä muita vähiten kuormittava ajanviettotapa on omiin asioihin keskittyminen.  Todella tylsää, tiedän. Mutta kuitenkin jokseenkin hyödyllistä. Toisena Pariisi päivänä nimittäin kiitin siitä, että olin sattunut istumaan koneessa keskipaikalle ja kuolemaan tylsyyteen ja ajautunut tilanteeseen, jossa jouduin miettimään etukäteen miten ja mitä kaikkea aijoin rajallisina päivinä tehdä. Sain hoidettua juurikin ne asiat joista ihmiset Pariisista kertoessaan puhuvat. Eiffel, Louvre, Riemukaari, Sacré-Cœur. Pieniä velvollisuuksia, mutta olin ihan onnellinen kun kävin katsomassa kohteet. On lähtökohtaisesti aina mukavampi keskustella ihmisten kanssa kun tietää mistä puhuu. Huomisen päivän ajattelin omistaa asioille jotka ovat  seurausta omien fiiliksien kuuntelusta. Mennä sinne, minne sillä hetkellä hyvältä tuntuu ja vähän seikkailla.

IMG_20180416_134715__01.jpg

IMG_20180415_132222__01.jpg

IMG_20180415_155546__01.jpg

IMG_20180415_142536__01.jpg

♡: E

Suhteet Oma elämä Matkat Suosittelen

Taksikuski ja kukkamekko

20180414_210945_0001.png

Kun istuu taksissa Pariisissa, ei välttämättä selviä kohtaamatta omasta poikkeavaa suhtautumista kevääseen ja elämään.
 
Olen kavunnut mustan auton takapenkille kukkamekko päällä kaivaten lämpöä ja siihen varustautuen. Taksikuski puolestaan istuu valtavan paksu valkoinen villapaita päällä ikkunat sepposen selällään, hopeiset hiukset hulmuten, tuulenvire ja hymy kasvoillaan. Minä tärisen kylmyyttä siinä punaisessa kukkamekossa takapenkillä. En raaski viedä tuulenvirettä tai sitä hymyä kuljettajalta, enkä pyydä sulkemaan ikkunoita. Tämä on hänen Pariisi ja hänen arkensa. Se jos jokin on tärkeää. Oma arki. Sen pitää saada ilo tuntumaan sydämessä asti, vaati se sitten kesällä villapaitaan pukeutumista ja yhden punamekkoisen tytön jäädyttämistä. Kuski tuo minulle mieleen vanhan merimiehen. Ehkä hän on joskus seilannut kaukaisia meriä. Haluaisin hänen tarinansa, mutta sanamme ovat eri kieltä. Niinpä tyydyn kuuntelemaan hänen hyräilyään ja siitä läpi kuuluvaa kaipuuta jonnekin.
 
Yritän  saada tuulenvireen tuomasta hymystä otteen itselleni ja ajatella, että kohta olen lähempänä omaa Pariisiani. En toki vielä tiedä millainen se on, mutta jos tuuli tartuttaa hymyn, ei se kevyesti lähde. Yritän ajatella kirsikankukkia, jotka ovat olleet tai ovat juuri tulossa. En tiedä, eikä sillä kai merkitystä olekkaan. 
 
 

OI000583__01.jpg

♡: E

 

Kulttuuri Matkat Suosittelen Ajattelin tänään