Minua ärsyttää. Joka kerta, kun Eliittikumppanin mainos pyörähtää ruutuun, saan inhonväristyksiä. Kuka kuuluu eliittiin? Mikä tekee eliittikumppanin? Ammatti? Käytöstavat? Taidot sänkypuuhissa?

Ehkä firma haluaa vain erottautua kilpailijoistaan. Samalla se kuitenkin luo kuvaa eroista ihmisryhmien välille: eiväthän kaikki voi olla eliittikumppaneita. Osa tippuu pakostakin massamarkkinoille, noille tavisten deittailutoreille.

Ehkä kyse on samasta kuin kulttuurissa laajemmalti: pitää olla parempi, mikään ei riitä, kaikkien pitäisi olla rikkaita tai ainakin esittää sellaista. ”Mulle heti kaikki” -sukupolvi on kasvanut aikuisikään, ja valitettavasti me olemme vaateliaita. Me emme ole tottuneet odottamaan, säästämään tai olemaan hiljaa.

Kun Eliittikumppani siis luo itselleen markkinasijaa asenteella ”olet sen arvoinen”, se samalla luo uutta kuvaa ihmisarvosta: eliitille kelpaa vain paras, eikä eliitillä ole halua eikä tahtoa deittailla ketä vain tavallista kadun tallaajaa. Ehkä lääkäreillä, juristeilla ja mainospomoilla onkin suuri vaje hyvistä kumppaneista. Ja ehkä samalla nostetaan esille ongelmaa, mikä on ollut piilevänä jo kauan. Ihmisen arvo deittalumarkkinoilla on yhteydessä hänen koulutus- ja työtaustaansa. Mutta pitäisikö se hyväksyä? Eikö se saisikin ärsyttää?

Lopulta kysymys on itsetunnosta: oletko sinä eliittikumppanin arvoinen? Vastauksen pitäisi aina olla ”kyllä”.