Hämähäkkikriisi

En tykkää hämähäkeistä. En osaa edes selittää sitä sen paremmin, mutta pelkkä hämähäkin näkeminen saa minut sekaisin. Huudan ja pakenen paikalta, tosin vain sen verran, että tiedän koko ajan, missä se liianmonijalkainen otus on. Ajatuskin siitä, että minun pitäisi itse tehdä sille jotakin, astua kengällä päälle tai jotakin sellaista, on kestämätön.

Eilen joulusiivotessani vastaani tuli valtava hämähäkki. Se oli ainakin näääin iso (okei, ehkä peukalonpään kokoinen). Onneksi täällä asuu myös neidon pulasta pelastava ritari, joka on jo oppinut tunnistamaan äänensävyni silloin, kun kohtaan näitä hirmuisia petoja. Ritarini oli hetkessä paikalla valmiina liiskaamaan tuon pirulaisen kengällään. Mutta…

Niin. Minä lähes hysteerisesti selitän (huutamalla, tottakai), että se on tossa, tossa, eikun vasemmalle, vähän ylemmäs, siinä nurkassa, eiku toiseen suuntaan, ei osunut, nyt se tulee tännepäin!

No, lopulta saimme yhteistuumin hämähäkin listittyä, ja siivous pääsi jatkumaan. Ja olen oikeastaan aika tyytyväinen siihen, että nämä ovat ainoita hetkiä, jolloin toivon mieheni näkevän paremmin.