Lapsenmielisyys hukassa

Olen kadottanut jotakin itsessäni.

Arjen kiireissä ja muussa väsymyksessä olen unohtanut, miten pienistä asioista tullaan iloiseksi ja innostutaan.

Tämän tajuamiseen tarvitsin kolmevuotiaan melkeinsukulaistytön apua. Olimme tänään ulkona, ja tämä neitokainen pyysi minua leikkimään. Ensin olin ihan että plääh, mutta kun en kehdannut olla tylsä aikuinen ja kieltäytyä, minulla oli loppujen lopuksi ihan älyttömän hauskaa. Heittelimme lunta ilmaan ja toistemme päälle ja teimme lumienkeleitä. Enkä voinut olla ajattelematta, kuinka paljon muuta ihanaa mahtuu lapsen maailmaan, ja haluaisin löytää ainakin osan siitä uudelleen.

Siispä päätin, että tälle asialle on tehtävä jotain. En jaksa enää olla koko ajan väsynyt ja kyllästynyt kaikkeen. Voi olla, että päästäkseni tästä kierteestä joudun vaihtamaan työpaikkaa (ehkä jopa työtä), mutta siihen olen nyt valmis.

Toivon todellakin itseni ja lähelläni olevien ihmisten vuoksi, että löydän itseni uudelleen.