Viimeinen viikko

Miten alkaa viimeinen viikko hääjärjestelyiden parissa?
Kamalalla kiireelläkö? Stressaamisella? Sinne tänne säntäilyllä ja panikoinnilla? Sormet verillä askartelemalla? Hermoromahduksella?

No ei, ei ainakaan meillä. Tasan viikon päästä meillä on häät (okei, muttama tunti yli, tähän aikaan olen pukeutumassa), ja aloitimme aamulla katsomalla Pokemonia. Kyllä, ihan kahdestaan. Mahtavaa elämää! (Okei, Pokemon ei ollut enää yhtään niin hyvä kuin silloin, kun sitä ihan oikeasti seurattiin. Sattui vain tulemaan telkkarista silloin kun herättiin…)

Olen koko ensi viikon lomalla, joten kiirettä ei luulisi tulevan missään vaiheessa. Ja koska en tavoittele täydellisyyksiä, se mitä ei ehditä tehdä, jää tekemättä. Tosin yhden stressin oireen olen itsessäni huomannut, nimittäin en muista asioita, joita en ole kirjoittanut ylös. Täytyykin siis soittaa uudelleen kampaajalleni, koska en muista, mihin aikaan sovin meneväni hänelle koekampaukseen (se muistan, että päivä on tiistai).

Tällä hetkellä olo on varsin luottavainen, vaikka välillä meinaa mennä hermo muiden ihmisten juttuihin. Kun pari viikkoa sitten kävimme pitopalvelussa varmistamassa vierasmäärän ja allergiat, kinasin pitopalvelun pitäjän kanssa siitä, tarvitseeko ruokapöydässä olla koristeena ylimääräisiä hörsellyksiä. Minä olin siis sitä mieltä (ja olen edelleen), että ruokapöytä on ruokaa varten, enkä halua pöytään yhtään mitään muuta. En edes sitä kukka-asetelmaa tai kynttilöitä puhumattakaan tylleistä ja sifongeista.
Ja kun toissapäivänä sain töissä pienen haavan sormeeni ja pistin siihen laastarin, kaksi työkaveria sanoi aivan vakavissaan, että voi kamala, morsiamella on kauneusvirhe. En vaan ymmärrä. Ensinnäkin, tämä haava kyllä paranee ennen ensi lauantaita, ja toisekseen, mitä sitten, vaikka sormessa olisikin pieni haava?
Enkä taida edes viitsiä puhua siitä, millaisia keskusteluja käyn äitini kanssa tällä hetkellä, kun kaikki ärsytys purkautuu häneen…