Satunnaisia ajatuksia;

-Oopperaliput Tukholmassa maksavat opiskelijalta 100kr. Se on naurettavan halpaa, verrattuna esimerkiksi leffalippuihin (uutuusleffat 95-109kr), puhumattakaan keikkalipuista (200-800kr). Kerta korkeakulttuuria harrastavia opiskelijoita hemmotellaan näin kovasti, miksi olen huomenna menossa vasta ensimmäistä kertaa elämässäni oopperaan? Ja ylipäätään, miksi oopperan arvostus ja asenne sitä kohtaan on nuorten keskuudessa sitä mitä on? Kyseessä on kuitenkin historiallinen näyttämötaidemuoto ja arvokkuutta henkivä harrastus. (Ehkä hiukan elitistinen, minkä nämä hinnat tosin toteavat vääriksi.) Omaksi esimerkikseni voin mainita, että olin pöyristynyt, mutta jokseenkin positiivisella tavalla, kun miespuolinen italialainen kaverini harrastaa oopperaa, lähes kuukausittain. Enkä nyt puhu mistään kypsään ikään ehtineestä Lucianosta, vaan parikymppisestä, coolista ja komeasta mediaopiskelijasta. Ehkä se on se etelän kasvatus ja ne äidinmaidossa saadut oopperajuuret.. Ehkä pohjoismaalaiseenkin, vaatimattomuutta arvostavaan mentaliteettiin voisi kuitenkin upottaa satunnaisen oopperakokemuksen, ehkä kerran vuodessa.  Omaksi aloitusoopperakseni  valikoitui Puccinin Tosca. Ja seurana oma äiti, joka tulee Lapista hiihtolomalle. Hiihtolomalle tänne loskasäähän ja vesisateeseen, onnea.

-Tarkoituksenani oli harrastaa myös toisenlaista kulttuuria, popkulttuuria nimittäin, José Gonzálezin ja Junipin muodossa tänään Mediksessä. Pahaksi onnekseni sain silmätulehduksen ja istun kotona puolisokeana ja pahantuulisena. Minkä vuoksi sitä saa jonkun mystisen taudin aina, kun pitäisi tehdä jotain pitkään odotettua?

-Aamupalaa syödessäni, näinä kovasti vouhkaaminani kiireettöminä aamuina minulla on tapana katsella nettisarjoja. Tänään  suunnattoman mielikuvituksettomuuden ja okei, ehkä vähän uteliaisuudenkin kourissa satuin katsomaan Subin netistä Paratiisia. Virhe! Nyt tämä kaukokaipuu, ei ehkä Thaimaan, mutta jonkin muun Aasian paratiisikohteen rannoille ja sukellusvesille on armoton. Tule lottovoitto, tule!

-Arvostelukykyni petti minut tänään taas kerran. Heräsin ulkoa tulvivaan auringonpaisteeseen ja astemittarikin näytti +1, mutta melko pian bussipysäkille raahauduttuani havahduin kevättakin käytön virhearvioon. 8 kuukautta Tukholmassa eivät ole iskostaneet mieleeni merituulen purevuutta ja ilmankosteuden jäätävää vaikutusta. Tuloksena huomenna ehkä sata kertaa pahempi flunssa. Päässä soi; ”eikö äiti ole opettanut..”

Jottei kokonaan vaivuttaisi epätoivoon tai kaukokaipuun syövereihin on kotiperjantaissa aina hyvätkin puolensa; brittileffa, monta kupillista Tahiti-teetä ja vähän EU-direktiivejä. Mukavaa perjantaita!

http://www.youtube.com/watch?v=fbGUEelmzxo