Sokerina pohjalla on syömishäiriö

Kerroin poikaystävälle että jos kirjoittaisin syömishäiriöstäni, blogini olisi ”Sokerina pohjalla”. Hän aprikoi pitäisikö olla syvemmällä sairaudessa, että aihetta riittäisi. Minä lupaan, että riittää.

Olen sairastanut syömishäiriötä noin kymmenen vuotta. Edellinen psykiatrini kirjoitti lähetteeseen että niistä pari viimeistä olen ollut oireettomana. Se ei ole totta. Syömisen, ruoan ja kehon ajattelu ajattelu, syömisen hallinta, häiriintynyt kehonkuva, sekaisin oleva aineenvaihdunta ei ole jättänyt minua päiväksikään. Sairastan myös masennusta ja ahdistusta, sellaista ”tavallista” masennusta ilman kaksisuuntaista, psykoosia tai muita lajikkeita. Minä tunnistan syömishäiriön tulleen aiemmin, mutta kerron itsestäni myöhemmin lisää. 

Minua ujostuttaa kirjoittaa, sillä netti on täynnä kaiken maailman toopeja ja en ole kouvuosinani koskaan ollut lahjakas äidinkielessä. Minua ujostuttaa jos läheiset löytävät tekstit ja ajattelevat mitä sattuvat. Mutta minusta on erityisen tärkeää puhua syömishäiriöistä ja mielenterveydestä. Mitä enemmän salattu ja hävetty sairaus saa ääntä, sen parempi. En halua kirjoittaa päiväkirjaa, mutta avata syömishäiriöisen maailmankuvaa oman henkilökohtaisen tarinani kautta, antaen näin tietoa että vertaistukea läheisille, uteliaille ja sairastajille.