Täsmäsyönti vs ahminta bulimiasta toipuessa
Ravitsemusterapeutti ohjeistaa että ”saa” ahmia, mutta pitää myös syödä täysmäsyönnin ruokalistan mukaiset ateriat: välipala pitää syödä vaikka ahmisisi, ahmintaa saa jatkaa jos päivällisen jälkeen niin tahtoo jne. Täsmäsyöntiä vaikka väkisin. Bulimikon paha tapa on usein kompensoida ahmintoja: oksentamalla, laksatiiveilla, urheilulla ja paastoamisella. Minusta sana ”paasto” on ollut aina liian raju sana sopiakseeni minuun. Minä en paastoa (toisin sanoen elä vain vedellä), minä vain.. skippaan aterioita ja mussutan välipaloja.
Painoni on vain noussut. En omista vaakaa, mutta aamulla kuntosalin vaaka kävi liian houkuttelevaksi. Arvasin että painoni on noussut, mutta miksi sen täytyy? Syönkö oikeasti koko ajan yli kulutukseni? Olen ottanut massiivisia askeleita kohti normaalia, täsmällistä syömistä. Olen ottanut vuosia kiellettyjä ruoka-aineryhmiä takaisin ruokavaliooni. En omista vaakaa tai isoa peiliä. Koetan minimoida negatiivisen minäpuheen. Avautunut sairaudestani läheisilleni ja oikeasti päättänyt parantuvani. Miksi sitten minua rankaistaan levenevällä lantiolla ja paisuvalla mahalla?
Surusta, vihasta ja epäuskosta huolimatta en käynyt ostamaan tänään kotiin vaakaa. Ostin eines-makaronilaatikkoa ja söin sen salaatin, leivän ja jälkiruoan kanssa. Jos ei ihan niin aika lähellä ohjeita. Istuin pöydän ääressä ja keskityin. Mutta noustuani nälkä tuntui vain olevan läsnä: onttous, tyhjyys, epävarmuus, joka ei ole pistelevä tunne mahassani tai alhainen verensokeri, mutta nälän naamion alle muodostunut pelko. Mitä teen nyt jos en ajattelisi ruokaa?
Söin, söin lisää, aloin ahmimaan. Kävin pitkästä aikaa kaupassa ostamassa herkkuja ja eineksiä. Yleensä ahmintaruokani on vain kielletty määrä sallittuja ruokia, mutta kotona ei ollut mitään millä pistää kunnolla ranttaliksi. Vatsa oli kipeän pinkeänä, mutta söin mitä pystyin. Oksensin, söin vähän lisää ja oksensin taas. Dialogi valtasi samalla ajatukseni: Tämän minä osaan, tämän minä hallitsen, vain houkat näkevät tässä pelkän lian ja sotkun, minä kontrollin ja turvan. Tämä tai en syö enää koskaan.
Haaveilen laksatiiveista, mutta järjissäni ollessa en halunnut enää käyttää niitä. Joudun pinnistämään että tunteiden takaa tulisi terveet ja kannustavat ajatukset. Se oli ”vain” lipsahdus, ei tie paranemiseen ole koskaan yksisuuntainen. Anna armoa itsellesi ja palaa heti takaisin täsmäsyöntiin. Keksejä jäi syömättä, aion huomenna syödä ohjeiden mukaan 1-2 välipalojen ohessa. Ne eivät ole yleinen ahmintaruokani, mutta kiellettyjä ruokia ehdottomasti. Aion lopettaa ruokarajoitteet ja taistella kohti paranemista. Mieli ja tunteet ovat aivan sekaisin, mutta ainakin minulla on ohjeet mitä seurata.