Turvapaikka
Minun ihana sänkyni…. Työt loppuivat 14.30, tulin kotiin, menin suihkuun ja lysähdin suoraan sänkyyn. Yritän nukkua hetken, mutta aurinko paistaa vaaleiden verhojeni läpi. Käyn koneella, ei täällä ole mitään. Takaisin sänkyyn, haluan nukahtaa ja unohtaa hetkeksi kaiken. Miksi pitää olla näin kauhean väsynyt? Haluaisin lähteä ulos, vaikka lenkille, mutten vain jaksa.
Kysyn itseltäni onko tässä mitään järkeä. Elämässä ylipäätään. Olen tunnoton ja väsynyt. Nousen vessaan, katson peiliin. Näytän aivan karsealta. Ihoni on kalpea ja harmaa, tummat silmänaluset ja väsymyksestä punoittavat silmät. Voisiko joku edes rakastua tuohon ihmiseen? Mielikin on väsynyt ja apea. Olenko kaunis enää ollenkaan?
Haluan turvaan. Haluan unohtua. Haluaisin vain unohtaa.. Makaan taas tunnottomana sängyssä miettien eilistä. Elistä aborttia, riitaa, ahdistusta.. Sisimässäni on toivo, että minusta joskus tulee onnellinen ihminen. Sitä minä toivon. En voi hengittää. En halua kuolla, mutta tämä elämä tuntuu juuri nyt liian pitkältä…
”Sinä olet ihminen muistatko”
Kauan tämä voi vielä jatkua?