Lapsettomuushoidot: mitä? missä? milloin?
Moi!
Tänään ajattelin laatia teille pientä aikajanaa meidän hoitopolusta. Tekee itsellekin toisaalta hyvää nähdä kirjoitettuna tähänastinen matka. Ehkäisy ollaan jätetty pois vuonna 2016, heinäkuussa. Muistan ikuisesti sen hetken. Oltiin lähdetty Tampereelle minilomalle, yövyttiin Torni-hotellissa. Meillä oli aivan mielettömän onnistunut ja nauruntäyteinen loma. Muistan, kun pötköteltiin hotellin täydellisen pehmeässä sängyssä ja sovittiin että tänne jää pillerit, vauva saa tulla! Sen jälkeen en ole hormonaalista ehkäisyä käyttänyt. Se tunne oli jännittävä, vatsanpohjaa kutittava. Uuden alku? Odotus, toiveet, ehkäpä pieni pelkokin.
Aikaa kului, eikä raskautuminen alkanut. Muutama vuosi vierähti opiskellen, opetellen elämää,seikkaillen. Elettiin elämää, välillä naurusta ratketen, välillä itkun ja synkkien vesien äärellä.
Toisen kerran viriteltiin hoitoja vuonna 2018 meidän häiden jälkeen. Asuimme silloin Espoossa ja ensikäynti tapahtui omalla terveysasemalla, josta laitettiin lähete Naistenklinikalle. Saimme ajan yllättävän nopeasti, vaikka meille silloin sanottiin että aikaa voi joutua odottamaan jopa puoli vuotta. Naistenklinikalla meidät otti vastaan aivan ihana kätilö, joka todella hienotunteisesti kertoi lapsettomuudesta, hoidoista yms. Silloin meidän oma lapsettomuuslääkäri oli syystä tai toisesta joutunut olemaan pois töistä ja menimme toisen lääkärin vastaanotolle. Tunnelma oli alkuun jo hyvin jännittynyt ja kireä. Koin lääkärin puheet, eleet ja lähes kaiken toiminnan kylmiksi. En tiedä, oliko se sitä vai johtuiko se omasta jännityksestä. Muistan kuitenkin ikuisesti lääkärin sanat, jotka tuntuivat kylmiltä ja jotka kumisivat pitkin valkoisen huoneen seiniä: johtuen taustastasi ja toiminnastasi, en ihmettele että raskaaksi tulo on vaikeaa. (toim.huom, noin vuosi takaperin liikuin hullun lailla ja söin aivan liian vähän). Ne sanat tuntui pahalta. Muistan pidätelleen itkua loppu käynnin ajan. Kun pääsimme autoon, aloin itkemään. Ja huutamaan. Ja itkemään. Toki, olin tiedostanut että kehooni kohdistunut liiallinen rankka liikunta sekä syömättömyys ovat varmasti saaneet tuhoa aikaan. Silti se satutti. Sanoin miehelleni, etten halua jatkaa täällä hoitoja. Jotenkin, en vain kyennyt.
Tästäkin meni aikaa, muutettiin takaisin Keski-Suomeen ja aloimme suunnitteleman, joko nyt asetuttaisiin ihan vain paikalleen. Vuosi oli 2019. Tein hetken aikaa töitä yrittäjänä ja pohdittiin oman talon rakentamista tai ostoa. 2020 kääntyi ja kaiken koronan keskellä ostetiin vanha tila. Samaan aikaan pohdittiin, olisiko nyt aika aloittaa ja käynnistää hoidot toden teolla. Heinäkuussa 2019 kävin oman paikkakunnan terveydenhoitajalla, joka otti peruskokeita ja teki lähetteen keskus-sairalaan lapsettomuuspolille. Ensimmäinen aika tulikin jo heti elokuulle ja tällöin suunniteltiin tutkimukset joissa tulee käydä sekä hoitomuotoa. Kävin verikokeissa, kohtu ultrattiin, tehtiin munasarjojen aukiolotutkimus. Aloitin syömään Letrozolia muistaakseni lokakuussa ja samassa kuussa sain viimein ovulaatiotestiin plussan ja päästiin ensimmäiseen inseminaatioon! Vitsit, se tunne oli mahtava. Viimein asiat eteni! Hoito itsessään oli kivuton, hieman epämiellyttävä.
Ensimmäinen hoito päättyi kuukautisten alkamiseen. Lapsettomuuspolilta sanoivat, että joulukuun kierto menee täysin joulun pyhien kanssa päällekkäin, eli toinen hoito siirtyi tammikuulle. Se raivostutti, mutta toisaalta ajattelin ettei haittaa, joka kuukausi on uusi mahdollisuus. Seuraavien kuukautisten alettua otin taas yhteyden lapsettomuuspolille ja sieltä tuumattiin, että keskussairaalan muutto osuu juuri sille viikolle, kun minun pitäisi käydä munasarjojen ultrassa eli toinen inseminaatio siirtyi taas. Tässä vaiheessa alkoi jo vähän ärsyttämään. Totesin kuitenkin miehelleni että eipä yllättänyt! Sillä lähes aina kaikki asiat kohdallani menee jotkin hyvin omanlaistaan reittiä ja siihen on tässä 26 vuoden aikana jo hyvin tottunut.
Helmikuu 2021 saapui, pääsimme ultraan ja seuraavalla viikolla toiseen inseminaatioon! Tuntui todella jännittävältä, kun edellisestä oli kuitenkin jo kulunut aikaa. Jyväskylässä julkisen puolen hoidot toteuttaa yksityinen Ovumia. Siellä henkilökunta on äärimmäisen sydämellisiä ja mukavia. Joka kerta siellä käydessä tulee turvallinen ja hyvä fiilis. Tämäkin kierto päättyi kuukautisen alkamiseen. Mutta, kierron verran toivoa joka kuukausi. Toinen hoito tuntui tuuman verran epämiellyttävämmältä kuin ensimmäinen. Hoidon jälkeen tuli yllättävän kova kipu vatsaan ja vatsa turposi hervottoman paljon. Muutama päivä meni turvouksen ja kipujen kanssa.
Kolmas inseminaatio tehtiin 1,5 viikkoa sitten ja nyt eletään ns. piinaviikkoa. Yritän olla liikaa ajattelematta, mutta väkisinkin mieleen tulee; joko nyt olisi meidäm vuoro? Kolmas inseminaatio oli todella epämiellyttävä. Noin kaksi tuntia hoidon jälkeen alkoi järkyttävät kivut vatsassa eikä housut mahtuneet kiinni. Kipu oli niin kovaa, että kyyneleet vain valui silmistä. Matka 120 km päähän kotiin oli aivan yhtä tuskaa. Ilta meni täysin sängyssä, kerran kokeilin käydä suihkussa kokeilemassa auttaako lämpö. Eipä juurikaan. En kyennyt kävelemään tai vaihtamaan asentoa. Mieheni toi kuuman pullon vatsan päälle, jonka avulla sain nukahdettua. Pahin kipu kesti kaksi päivää, mutta turvotus ja inhottava olo kesti melkein viikon. Viimein se helpotti!
Seuraava steppi on lähteä suunnittelemaan jatketaanko vielä inseminaatioilla vai edetäänkö kohti seuraavaa hoitomuotoa IVF:ää. Jännän äärellä. Vaikka välillä tämä rankkaa on, niin suurimmaksi osaksi pystyn olemaan toiveikas asian suhteen!
Ihanaa alkavaa kevättä!
<3: Sonja