Heippa!

Edellinen kierto päättyi kuukautisiin, raskaus ei vieläkään ottanut tuulta alleen. Soitin naistentautien polille,että mitäs seuraavaksi. Olimme jo valmiiksi päättäneet, että siirrymme IVF eli koeputkihedelmöityshoito (mikä sanahirviö) jonoon. Kolme inseminaatiota takana, heikoin tuloksin. Lapsettomuuslääkäri Ovumialla sanoi myös, että selittämättömässä lapsettomuudessa inseminaation hyöty ei ole kaikkein suurin.Olen lukenut IVF jonojen olevan muualla Suomessa pitkät, jopa 8kk. 8 k u u k a u t t a. Hervottoman pitkä. Meillä keski-suomessa parempi tilanne, kätilön mukaan täällä ei juurikaan jonoja tällä hetkellä ole! Toki tässä ajassa olen kyllä huomannut, että lapsettomuushoidoissa ei todella edetä kiireellä, tai sanaa kiire ja pian ei tunneta.

Siitä IVF:stä. Seuraava teksti sekä kuva on lainattu terveyskylä.fi sivuilta:

In vitro fertilisaatio (IVF)- eli koeputkihedelmöityshoidossa hormonihoidolla kasvatetaan munasarjoissa useita follikkeleita ja siten useita munasoluja kerrallaan. Munasolut kasvatetaan pistoshoidolla: joko pelkällä follikkeleita stimuloivalla hormonilla (FSH) tai lisättynä luteinisoivalla hormonilla (LH). Munasarjojen vastetta hoidolle seurataan ultraäänitutkimuksin ja tarvittaessa hormoniverinäyttein. Jokainen munarakkula tyhjennetään emättimen kautta ultraääniohjauksessa neulan avulla koeputkeen. Toimenpidettä varten naiselle annetaan tehokas rauhoittava- ja kipulääkitys. Itse toimenpide kestää noin 5–10 minuuttia.IVF-laboratoriossa munasolut hedelmöitetään heti keräyspäivänä tuoreella tai joissain tapauksissa pakastetulla siemennesteellä (maljahedelmöitys). (www.terveyskylä.fi/naistentalo).

IVF on valittavana pitkä sekä lyhyt hoitomuoto.Näistä en vielä sen enempää tiedä,muuta kuin mitä olen lukenut. Tätä kohden olemme siis matkalla. Riskejä liittyy kaikkiin toimenpiteisiin, itseäni jännittää eniten hoidon jälkeinen kipu. Jo inseminaatioista seurannut kipu oli kamala, niin mitä sen on tämän jälkeen? Mutta tähän sopii mainiosti erään asiakkaani lausahdus ”tulevia sairauksia ei sairasteta etukäteen” ja se on kyllä totta. Liikaa stressaaminen ja pelko vie hirveästi voimia ja lisää pelkoa. Päivä kerrallaan ja katsotaan mitä se tuo tullessaan.

Ajatukset ovat hieman sekaisin. Tottakai uutta hoitomuotoa odottaa, mutta samalla se pelottaa. Kuinka paljon lääkkeitä täytyy syödä, saati pistää, kun tähän mennessä olen pärjännyt yhdellä tabletilla 5 päivää kuukaudesta. Odotukset haluaisivat olla korkealla, mutta korkealta tippuminen pelottaa. Tai lähinnä se kylmäävä henkinen kipu. Kuitenkin, tämä on se mitä haluamme. Olen melko valmis (mieheni myös) tekemään ihan mitä tahansa, jotta saataisiin onnistunut raskautuminen. Onneksi elämässä on harrastuksia, ystäviä ja perhe jotta saa ajatuksia pois pelkistä hoidosta. Minusta on myös hienoa, että lääketieteen avulla mahdollisestaan tällaisia asioita!

-Sonja

Moi!

Tänään ajattelin laatia teille pientä aikajanaa meidän hoitopolusta. Tekee itsellekin toisaalta hyvää nähdä kirjoitettuna tähänastinen matka. Ehkäisy ollaan jätetty pois vuonna 2016, heinäkuussa. Muistan ikuisesti sen hetken. Oltiin lähdetty Tampereelle minilomalle, yövyttiin Torni-hotellissa. Meillä oli aivan mielettömän onnistunut ja nauruntäyteinen loma. Muistan, kun pötköteltiin hotellin täydellisen pehmeässä sängyssä ja sovittiin että tänne jää pillerit, vauva saa tulla! Sen jälkeen en ole hormonaalista ehkäisyä käyttänyt. Se tunne oli jännittävä, vatsanpohjaa kutittava. Uuden alku? Odotus, toiveet, ehkäpä pieni pelkokin.

Aikaa kului, eikä raskautuminen alkanut. Muutama vuosi vierähti opiskellen, opetellen elämää,seikkaillen. Elettiin elämää, välillä naurusta ratketen, välillä itkun ja synkkien vesien äärellä.

Toisen kerran viriteltiin hoitoja vuonna 2018 meidän häiden jälkeen. Asuimme silloin Espoossa ja ensikäynti tapahtui omalla terveysasemalla, josta laitettiin lähete Naistenklinikalle. Saimme ajan yllättävän nopeasti, vaikka meille silloin sanottiin että aikaa voi joutua odottamaan jopa puoli vuotta. Naistenklinikalla meidät otti vastaan aivan ihana kätilö, joka todella hienotunteisesti kertoi lapsettomuudesta, hoidoista yms. Silloin meidän oma lapsettomuuslääkäri oli syystä tai toisesta joutunut olemaan pois töistä ja menimme toisen lääkärin vastaanotolle. Tunnelma oli alkuun jo hyvin jännittynyt ja kireä. Koin lääkärin puheet, eleet ja lähes kaiken toiminnan kylmiksi. En tiedä, oliko se sitä vai johtuiko se omasta jännityksestä. Muistan kuitenkin ikuisesti lääkärin sanat, jotka tuntuivat kylmiltä ja jotka kumisivat pitkin valkoisen huoneen seiniä: johtuen taustastasi ja toiminnastasi, en ihmettele että raskaaksi tulo on vaikeaa. (toim.huom, noin vuosi takaperin liikuin hullun lailla ja söin aivan liian vähän). Ne sanat tuntui pahalta. Muistan pidätelleen itkua loppu käynnin ajan. Kun pääsimme autoon, aloin itkemään. Ja huutamaan. Ja itkemään. Toki, olin tiedostanut että kehooni kohdistunut liiallinen rankka liikunta sekä syömättömyys ovat varmasti saaneet tuhoa aikaan. Silti se satutti. Sanoin miehelleni, etten halua jatkaa täällä hoitoja. Jotenkin, en vain kyennyt.

Tästäkin meni aikaa, muutettiin takaisin Keski-Suomeen ja aloimme suunnitteleman, joko nyt asetuttaisiin ihan vain paikalleen. Vuosi oli 2019. Tein hetken aikaa töitä yrittäjänä ja pohdittiin oman talon rakentamista tai ostoa. 2020 kääntyi ja kaiken koronan keskellä ostetiin vanha tila. Samaan aikaan  pohdittiin, olisiko nyt aika aloittaa ja käynnistää hoidot toden teolla. Heinäkuussa 2019 kävin oman paikkakunnan terveydenhoitajalla, joka otti peruskokeita ja teki lähetteen keskus-sairalaan lapsettomuuspolille. Ensimmäinen aika tulikin jo heti elokuulle ja tällöin suunniteltiin tutkimukset joissa tulee käydä sekä hoitomuotoa. Kävin verikokeissa, kohtu ultrattiin, tehtiin munasarjojen aukiolotutkimus. Aloitin syömään Letrozolia muistaakseni lokakuussa ja samassa kuussa  sain viimein ovulaatiotestiin plussan ja päästiin ensimmäiseen inseminaatioon! Vitsit, se tunne oli mahtava. Viimein asiat eteni! Hoito itsessään oli kivuton, hieman epämiellyttävä.

Ensimmäinen hoito päättyi kuukautisten alkamiseen. Lapsettomuuspolilta sanoivat, että joulukuun kierto menee täysin joulun pyhien kanssa päällekkäin, eli toinen hoito siirtyi tammikuulle. Se raivostutti, mutta toisaalta ajattelin ettei haittaa, joka kuukausi on uusi mahdollisuus. Seuraavien kuukautisten alettua otin taas yhteyden lapsettomuuspolille ja sieltä tuumattiin, että keskussairaalan muutto osuu juuri sille viikolle, kun minun pitäisi käydä munasarjojen ultrassa eli toinen inseminaatio siirtyi taas. Tässä vaiheessa alkoi jo vähän ärsyttämään. Totesin kuitenkin miehelleni että eipä yllättänyt! Sillä lähes aina kaikki asiat kohdallani menee jotkin hyvin omanlaistaan reittiä ja siihen on tässä 26 vuoden aikana jo hyvin tottunut.

Helmikuu 2021 saapui, pääsimme ultraan ja seuraavalla viikolla toiseen inseminaatioon! Tuntui todella jännittävältä, kun edellisestä oli kuitenkin jo kulunut aikaa. Jyväskylässä julkisen puolen hoidot toteuttaa yksityinen Ovumia. Siellä henkilökunta on äärimmäisen sydämellisiä ja mukavia. Joka kerta siellä käydessä tulee turvallinen ja hyvä fiilis. Tämäkin kierto päättyi kuukautisen alkamiseen. Mutta, kierron verran toivoa joka kuukausi. Toinen hoito tuntui tuuman verran epämiellyttävämmältä kuin ensimmäinen. Hoidon jälkeen tuli yllättävän kova kipu vatsaan ja vatsa turposi hervottoman paljon. Muutama päivä meni turvouksen ja kipujen kanssa.

Kolmas inseminaatio tehtiin 1,5 viikkoa sitten ja nyt eletään ns. piinaviikkoa. Yritän olla liikaa ajattelematta, mutta väkisinkin mieleen tulee; joko nyt olisi meidäm vuoro?  Kolmas inseminaatio oli todella epämiellyttävä. Noin kaksi tuntia hoidon jälkeen alkoi järkyttävät kivut vatsassa eikä housut mahtuneet kiinni. Kipu oli niin kovaa, että kyyneleet vain valui silmistä. Matka 120 km päähän kotiin oli aivan yhtä tuskaa. Ilta meni täysin sängyssä, kerran kokeilin käydä suihkussa kokeilemassa auttaako lämpö. Eipä juurikaan. En kyennyt kävelemään tai vaihtamaan asentoa. Mieheni toi kuuman pullon vatsan päälle, jonka avulla sain nukahdettua. Pahin kipu kesti kaksi päivää, mutta turvotus ja inhottava olo kesti melkein viikon. Viimein se helpotti!

Seuraava steppi on lähteä suunnittelemaan jatketaanko vielä inseminaatioilla vai edetäänkö kohti seuraavaa hoitomuotoa IVF:ää.  Jännän äärellä. Vaikka välillä tämä rankkaa on, niin suurimmaksi osaksi pystyn olemaan toiveikas asian suhteen!

Ihanaa alkavaa kevättä!

<3: Sonja